Mitä terveys on sinulle?
?Kun ei hirveesti koske mihinkään ja pystyy kävelemään ja käymään kaupalla?, perusteli saattohoidossa oleva potilas, joka arvioi itsensä aika terveeksi. Niinpä ? sairastuessa terveys saa uuden merkityksen. Sitä määritellään omasta voinnista käsin. Vain ihminen, joka ei ole sairauden tuttu, ajattelee, että täydellinen terveys on hyvän elämän edellytys.
Plastiikkakirurgian mainonta puhuttaa
Maailmalla on herännyt keskustelua plastiikkakirurgisten toimenpiteiden mainonnan ongelmista. Suomen plastiikkakirurgiyhdistyksen puheenjohtajan mukaan kollegiaalinen huomauttaminen Lääkäriliiton ohjeiden vastaisesta mainonnasta on pääsääntöisesti riittänyt. Ongelmana ovat ammattikunnan ulkopuoliset toimijat.
Rokottamalla sietokykyä työstressille
Työterveyslääkäri ja kognitiivinen psykoterapeutti Kirsi Räisänen on koonnut uuteen kirjaansa oivan paketin työstressin käsitteestä, aiheuttajista, ulottuvuuksista ja käsittelystä. Keinojen käytäntöön soveltaminen on kuvattu useana rokotusohjelmana yleisimmille työstressille altistaville taipumuksille: ylitunnollinen suorittaja, pakonomaisesti suorittava virheiden pelkääjä, liiallinen uhrautuja, herkkä turhautuja.
Itä-Suomen yliopistoon potilasturvallisuuden professuuri ja tutkimuskeskittymä
Itä-Suomen yliopistoon Kuopion kampukselle perustetaan uusi hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. Sen yhteyteen tulee myös Suomen ensimmäinen potilasturvallisuuden määräaikainen professuuri.
Pyyd koht B-Syrj-DNA
Olemme jo hyväksyneet alkoholismin sairaudeksi ? syrjäytyneisyys on sen sisarus. Biologisen taustan tuntemus konkretisoisi ongelmaa, syy ja ennaltaehkäisy kohdentuisi, ja joskus apujoukot olisivat lääkäreitä sosiaalityöntekijöiden sijasta. Joissain tapauksissa sairautta voitaisiin jopa hoitaa.
Flunssat vievät aikaa diabeteksen hoidolta
Itsestään paranevien infektioiden hoito nielee lähes viidesosan terveyskeskusten lääkärien ja hoitajien työpanoksesta. Diabeteksen hoitoon sen sijaan käytetään työpanoksesta vain kolme prosenttia, ilmenee Terveyskeskusten tuottavuus -tutkimuksesta.
Sote-uudistus etenee selvitysmiesten avulla
STM lähettää maakuntiin selvitysmiehet tutustumaan paikallisiin malleihin tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin mukaan paikalliset ratkaisut tullaan ottamaan huomioon uudistuksen suunnittelussa.
Synnynnäisiä aineenvaihduntasairauksia seulomaan?
Seulonnan avulla arviolta 10?20 vastasyntynyttä saataisiin ajoissa hoitoon ja vaikeat vammautumiset voitaisiin välttää. 2?5 vuorokauden ikäisen lapsen kantapäästä otetulla parin pisaran verinäytteellä voitaisiin seuloa useampi tauti.