Uutiset Odotusajat sairaaloihin pitenivät Viime joulukuussa yli puoli vuotta kiireettömään hoitoon odottaneita oli lähes 500 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tutkittua tietoa Älykello paljastaa eteisvärinän Applen älykellon sykedataa kerättiin yli 400 000 käyttäjältä Yhdysvalloissa.
Mielipide Sote nouskoon tuhkasta Vaikka valinnanvapauteen liittyvä pakkoyksityistäminen olisi johtanut taloudelliseen katastrofiin, ei yksityisiä palveluja kannata uloskaan rajata, kirjoittaa Osmo Soininvaara kolumnissaan.
Tutkittua tietoa Hyvä perusterveydenhuollon lääkärimäärä vähentää kuolleisuutta Kymmenen yleislääkärin lisäys 100? 000 potilasta kohti pidensi elinajan odotetta 51,5 päivää.
Uutiset Poikkeuslupien käsittely on katkolla Hallituksen hajottua toimitusministeristöllä ei ole enää niihin toimivaltaa.
Tutkittua tietoa Nivelrikon kehittyminen voidaan ennustaa tietokonemallinnuksen avulla Painonpudotus hidastaa nivelrikon etenemistä, selviää väitöstutkimuksesta.
Tutkittua tietoa Alkoholin kallistuminen vähensi tapaturmaisia aivovammakuolemia Suomessa Kuolleisuus väheni vuosittain keskimäärin 4,1 prosenttia, selviää turkulaistutkimuksesta.
Uutiset Sähkösavuke ei ole korvaushoito tupakalle Käypä hoito -suosituksen mukaan niistä tulisi pyrkiä eroon kuten perinteisestä tupakastakin.
Uutiset Viime vuonna tuberkuloosiin sairastui Suomessa 226 ihmistä Tautiin sairastuneiden määrä on laskenut Suomessa pitkään.
Uutiset Potilaalla voi olla tietoa sairaudestaan enemmän kuin lääkärillä Tulevaisuuden potilas mittaa ja diagnosoi itse, vertaa ja tekee päätöksiä.
Tutkittua tietoa Psykooseja ei voida kuvata irrallaan ympäristöstä Mielenterveysongelmien määrittäminen riippuu siitä, minkälaisia ilmiöitä vallitsevassa kulttuurissa pidetään poikkeavina.
Uutiset Lääkekorvausmenot kasvoivat 73 miljoonaa euroa Syöpälääkkeiden, immunovasteen muuntajien ja veritautien lääkkeiden korvausmenot kasvoivat edelleen eniten.
Tutkittua tietoa Omaishoitajat ovat ikäisiään alttiimpia sairastamaan Jokainen lisätunti viikossa lisäsi omaishoitajan kuormittuneisuutta.
Tutkittua tietoa Lasten liikkuminen alkaa vähentyä kouluun mentäessä Liikunta-aktiivisuus vähenee ensimmäisten kouluvuosien aikana myös niillä, jotka aiemmin liikkuivat paljon.
Tutkittua tietoa Syöpäpotilaiden itsemurhariski tuplaantui Yhdysvalloissa Riski on nelinkertainen vertailuväestöön nähden.
Tutkittua tietoa Ympäristön muutoksilla voi tuupata ihmisiä kohti terveellisempiä valintoja Hissin hidastaminen tekee portaista houkuttelevamman valinnan.
Uutiset Tekoälyn tekemä video auttaa tunnistamaan vauvan poikkeavaa liikehdintää Lääkärit voivat ennustaa videon avulla muun muassa CP-vamman riskiä hyvin varhaisessa vaiheessa.
Uutiset Nivelreumalääke Xeljanzia ei pidä käyttää suurina annoksina Normaalin hoitoannoksen kaksinkertaistaminen voi suurentaa keuhkoveritulpan ja kuoleman riskiä, varoittaa Euroopan lääkevirasto.
Uutiset Suomessa tehdään vähiten abortteja Pohjoismaista Alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa.
Uutiset HUS pelkää HIV-epidemiaa huumeiden käyttäjillä Pääkaupunkiseudulta on löytynyt reilun puolen vuoden aikana neljä kotimaassa saatua HIV-tartuntaa.
Tutkittua tietoa Kuntoutuspsykoterapia tukee työkykyä Valtaosa oli pysynyt työelämässä kuntoutuksen päättyessä.
Uutiset Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestöt vaativat Suomeen parempaa saattohoitoa Saattohoitoon tarvitaan järjestön mukaan lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja.
Uutiset Influenssaepidemia on laantumassa Tämän kauden epidemia jää viime vuosia laimeammaksi, arvioi THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Uutiset Viime kesän helteet aiheuttivat yli kolmensadan ennenaikaisen kuoleman Helleaallon vaikutukset kohdistuivat yli 65-vuotiaiden ikäryhmään.
Uutiset Syöpäjärjestöt: Kohdunkaulasyövän seulonta tulisi ulottaa 65-vuotiaisiin Helsinki on yksi harvoista kunnista, jossa iäkkäät ovat mukana seulontaohjelmassa.
Uutiset Työterveyslaitos: Toiminnallisten häiriöiden hoidosta tarvitaan kansallinen suositus Eri puolilla maata on herätty järjestämään toiminnallisiksi häiriöiksi kutsuttujen oireiden tai oireyhtymien hoitoa.
Tutkittua tietoa Reumapotilaiden hoidossa merkittäviä eroja sairaanhoitopiireittäin Säästöt hoidossa voivat myöhemmin kostautua työkyvyttömyyskustannuksina.
Tutkittua tietoa Myös miehen foolihappotasolla voi olla vaikutusta alkion kehitykseen Naisen riittävä foolihappotaso raskauden alussa on tärkeä epämuodostumien ehkäisyn kannalta.
Uutiset 5G-verkko tuo uusia mahdollisuuksia etähoitoon ja konsultaatioon Myös kotisairaanhoidon turvallisuus paranisi, kun tieto liikkuisi paremmin.