Uutiset
Allergialiitto: Aika aloittaa kevään allergialääkitys
Siitepölyallergisia kehotetaan aloittamaan lääkitys viimeistään nyt, sillä leppä kukkii jo ja koivun siitepölykausi on nurkan takana. Siitepölyallergia ei yleensä vaadi lääkärikäyntiä, ennakointi ja hyvä itsehoito auttavat pitämään oireita kurissa.
Sote-uudistusta piirretään taas uudestaan?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ei ymmärretä, miksi taas pitäisi palata sote-keskustelussa lähtöruutuun. Lääkäriliitto puolestaan odottaa hallituksen seuraavaa sote-siirtoa. Myös Lääkäriseura Duodecim on ottanut kantaa uudistukseen.
THL: Paperittomille laajemmat terveyspalvelut
Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden terveydenhuolto pitäisi järjestää kuten niiden ihmisten hoito, joilla on kotikunta Suomessa. Tämä vastaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan parhaiten kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja Suomen perustuslakia.
Osa alkoholiriippuvaisista saattaa hyötyä lääkityksen ja terapian yhdistelmästä
Puolet suomalaistutkimukseen osallistuneista kykeni hallitsemaan juomistaan yhdistelmähoidon aikana tai vähentämään sitä selvästi. Noin puolella alkoholin kulutus väheni vain hieman. Juomishimo väheni kaikilla.