1943 osumaa
HPV-tartunnat vähenivät 13?19-vuotiailla tytöillä 83 prosenttia.
Uusi mittari voi olla markkinoilla jo parin vuoden kuluttua.
Tutkimus selvitti synnytystavan vaikutuksia vauvan suoliston bakteereihin.
Tutkijoiden havainto auttaa luomaan uusia tapoja taistella muun muassa syöpää vastaan.
Riski on suurentunut etenkin jos äiti käytti lääkettä ensimmäisen tai toisen raskauskolmanneksen aikana.
Hormoni- ja kuparikierukan antamaa suojaa ei voitu analysoida erikseen.
Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme ? sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin, kirjoittaa Johannes Enroth.
Koira erottaa uniapneapotilaat terveistä, muttei riskiryhmistä.
Tieteen historia antaa kunnian mieluimmin valkoisille tiedemiehille, kirjoittaa Ulla Järvi.
Tutkijat totesivat unen määrän ja liikalihavuuden esiintymisen välillä käänteisen lineaarisen yhteyden.
Geenipaikoilla on yhteyksiä myös neuropsykiatrisiin oireyhtymiin.
Vaikutus oli vähäinen potilailla, joilla oli hyvä diabeteksen hoitotasapaino.
Kehitettävät hoidot voisivat suuntautua mikrogliojen aineenvaihduntaan, ehdottavat tutkijat.
Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on lihavilla kahdeksankertainen normaalipainoisiin verrattuna.
Hoitoon sitoutuminen parani vaihdon jälkeen, huomasi brittitutkimus.
Työkalu tunnistaa lääkäreiden kertomusteksteistä hoidon kannalta oleellisia ilmauksia.
Testi tunnistaa myyräkuumeen virtsanäytteestä.
Verenkierron molekyylit voivat tarjota mahdollisuuksia taudin varhaiseen ennakointiin.
Suun kautta otettavien lääkkeiden vaihtelevalle teholle on nyt tarjolla tuore ja ehkä yllättäväkin selitys.
Potilasmäärien kasvu tuottaa haasteita erikoissairaanhoidolle.
Ongelmat johtuivat epäselvästä lainsäädännöstä, epäselvistä rooleista ja koordinaation puutteesta.
Tavoitteena on tukea työntekijää sovittamalla työtä hänen työkykyynsä sopivaksi.
Aiemmissa kokeissa havaittu videopelien kielteinen vaikutus on lyhytaikainen, päättelivät tutkijat.
Yhä useampi Britanniassa kuolisi esimerkiksi tuberkuloosin ja HIV:n kaltaisiin tartuntatauteihin, summaavat kirjoittajat British Medical Journalissa julkaistussa analyysissaan.
Oireyhtymästä kärsivillä solujen energiantuotanto ja mahdollisesti myös kyky käyttää energiaa on heikentynyt.
Kirjan parasta antia ovat unta ja stressiä käsittelevät luvut.
Veren aineenvaihdunnan merkkiaineet liittyvät riskiin menehtyä seuraavien 5?10 vuoden aikana.
Stanfordin yliopisto asetti 100 000 huippututkijaa paremmuusjärjestykseen julkaisutoiminnan vaikuttavuuden perusteella.
Yksinäinen voi olla, vaikka olisi sosiaalisia kontakteja tai parisuhde tai asuisi palvelutaloyhteisössä.
Miehestä naiseksi muuttuneilla rintasyöpää esiintyi 46 kertaa enemmän kuin miehillä muuten, mutta kuitenkin vähemmän kuin syntymästään saakka naisilla.