189 osumaa
Sote-uudistuksen laajuus ja sen tekemisen kiireys ovat johtaneet toistuvasti kulmikkaisiin muutoksiin, kirjoittaa Jyrki Järvinen.
Toiset lääkärit lähettivät potilaita jatkotutkimuksiin herkemmin kuin toiset, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Jo kymmenen maakunnan kokoista kuntayhtymää järjestää perusterveydenhuollon palveluja ainakin osassa alueen kunnista.
Sote-uudistus viivästyy tai kaatuu, tuumaa Heikki Pärnänen.
Tulevaisuudessa tekoäly kenties laskee, oletko työmarkkinoilla käyttökelpoista ainesta vai pelkkää sekundaa, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Soten odottelu hyydyttää terveydenhuollon laatutyötä. Pitäisi olla toisinpäin, sanoo Labqualityn Mia Lindström.
Kliinikkotutkijoita huolestuttaa, ymmärtävätkö maakuntien päättäjät tutkimuksen merkityksen.
Jättimäiseltä joukolta amerikkalaisia puuttuu kokonaan mahdollisuus korkeakoulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliseen liikkuvuuteen.
Useat tutkimukset osoittavat, että taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteys parempaan terveyteen. Kannattaisiko taiteen mahdollisuuksia huomioida enemmän?
Hallitus aikoo leikata sote-kulujen kasvua kolmella miljardilla eurolla. Mitä sanovat terveystaloustieteen professorit? Pilvilinna joka romahtaa ? vai totta vuonna 2029?
Moni muukin kuin Länsi-Pohja on suunnitellut ulkoistusta. Forssassa ja Raumalla hanke kariutui, Iisalmessa toteutuu.
Mikä hoito kuuluu Suomen terveydenhuoltoon ja mikä ei??
ETENE:n mukaan saattohoito ei toteudu Suomessa edelleenkään yhdenvertaisesti.
Kollegiaalisuuden käsite opetetaan jokaiselle lääketieteen opiskelijalle jo ensimmäisellä viikolla, kirjoittaa Saku Pelttari.
Sosiaalihuollon osuus on jopa kolmasosa iäkkään eteisvärinäpotilaan kustannuksista vuoden kuluessa vakavasta komplikaatiosta.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan paljon palveluja tarvitsevien tarpeet pitäisi tunnistaa paremmin.
Myllymäki uskoo, että liitto saa hänestä helposti lähestyttävän, mutkattoman ja suoran johtajan.
Kustannukset olivat korkeimmat Oulussa, alhaisimmat Espoossa ja Vantaalla.
Mitä asiakassetelillä voi tehdä sote-uudistuksen jälkeen ja mitä ei?
Rintasyöpäleikkausten minimimäärä muuttui viime metreillä.
Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilu ei uhkaa lääkärien työpaikkoja. Hyvinkään perusterveydenhuollon lääkärit kertovat, millä mielin he lähtevät mukaan pilottiin.
Sote-uudistus muuttaa työterveyshuoltoa ehkäisevämpään suuntaan, sanoo Kimmo Tarvainen.
Keskustelu apteekeista käy kuumana, mutta puhutaanko siinä edes oikeista asioista?
Väestölle on luvattu valinnanvapautta ja alueellisesti tasapuolista hoitoon pääsyä. Tästä on muodostunut kuvitelma paremmasta hoidosta. Todellisuus voi helposti muotoutua päinvastaiseksi.
Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköt keskitetään 12 sairaalaan.
Maakunta näyttää olevan ratkaisu kaikkeen. Minäkin haluan oman maakunnan! kirjoittaa Kristiina Patja.
Yhteispäivystyksen ruuhkautuminen on ongelma, johon voidaan vaikuttaa ennen kaikkea lisäämällä muita palveluja ja vastaanottoaikoja perusterveydenhuollossa.
Uusi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on huolissaan yhteiskunnan jakautumisesta.
Viime vuoden loppuun mennessä rajattuun lääkkeen määräämiseen oikeutettuja sairaanhoitajia oli 216.
Optikkoliikkeet ovat muutaman vuoden ajan kehittäneet toimintamallia silmänpohjan kuvauksista Tekes-rahoitteisessa hankkeessa. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene näkee hankkeessa eettisiä ongelmia.