8919 osumaa
Kymmenen yleislääkärin lisäys 100? 000 potilasta kohti pidensi elinajan odotetta 51,5 päivää.
Hallituksen hajottua toimitusministeristöllä ei ole enää niihin toimivaltaa.
Painonpudotus hidastaa nivelrikon etenemistä, selviää väitöstutkimuksesta.
Kuolleisuus väheni vuosittain keskimäärin 4,1 prosenttia, selviää turkulaistutkimuksesta.
Käypä hoito -suosituksen mukaan niistä tulisi pyrkiä eroon kuten perinteisestä tupakastakin.
Tautiin sairastuneiden määrä on laskenut Suomessa pitkään.
Tulevaisuuden potilas mittaa ja diagnosoi itse, vertaa ja tekee päätöksiä.
Mielenterveysongelmien määrittäminen riippuu siitä, minkälaisia ilmiöitä vallitsevassa kulttuurissa pidetään poikkeavina.
Syöpälääkkeiden, immunovasteen muuntajien ja veritautien lääkkeiden korvausmenot kasvoivat edelleen eniten.
Jokainen lisätunti viikossa lisäsi omaishoitajan kuormittuneisuutta.
Liikunta-aktiivisuus vähenee ensimmäisten kouluvuosien aikana myös niillä, jotka aiemmin liikkuivat paljon.
Riski on nelinkertainen vertailuväestöön nähden.
Hissin hidastaminen tekee portaista houkuttelevamman valinnan.
Lääkärit voivat ennustaa videon avulla muun muassa CP-vamman riskiä hyvin varhaisessa vaiheessa.
Normaalin hoitoannoksen kaksinkertaistaminen voi suurentaa keuhkoveritulpan ja kuoleman riskiä, varoittaa Euroopan lääkevirasto.
Alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa.
Pääkaupunkiseudulta on löytynyt reilun puolen vuoden aikana neljä kotimaassa saatua HIV-tartuntaa.
Valtaosa oli pysynyt työelämässä kuntoutuksen päättyessä.
Saattohoitoon tarvitaan järjestön mukaan lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja.
Tämän kauden epidemia jää viime vuosia laimeammaksi, arvioi THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Tuhoalueelle viedään myös kenttäsairaalan tarpeita.
Helleaallon vaikutukset kohdistuivat yli 65-vuotiaiden ikäryhmään.
Helsinki on yksi harvoista kunnista, jossa iäkkäät ovat mukana seulontaohjelmassa.
Eri puolilla maata on herätty järjestämään toiminnallisiksi häiriöiksi kutsuttujen oireiden tai oireyhtymien hoitoa.
Säästöt hoidossa voivat myöhemmin kostautua työkyvyttömyyskustannuksina.
Naisen riittävä foolihappotaso raskauden alussa on tärkeä epämuodostumien ehkäisyn kannalta.
Myös kotisairaanhoidon turvallisuus paranisi, kun tieto liikkuisi paremmin.
Tulokset vahvistavat sen, että statiinihoito kuuluu jokaisen iäkkään sepelvaltimotautipotilaan hoitosuositukseen.
Alle puoli tuntia kestävä aerobinen harjoitus päivittäin nopeutti toipumista.
Tapaus ei muuta käytäntöjä.