1830 osumaa
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto PALKO harkitsee parhaillaan, ottaako se hedelmöityshoidot käsittelyyn.
Tutkimusten aloittaminen on varsin mutkikasta, sanoo Finpedmedin toiminnanjohtaja.
Miten valmistua ulkomaanmatkaan, kun tietää että mukana lähtevät myös sairaudet? kysyy Leena Mallat.
Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Raskausmyrkytykseen liittyy koko elimistön verisuoniston muutoksia, ja ne lienevät myös silmäongelmien taustalla.
Pienten sairaaloiden toiminta suuntautuu uudelleen, kun terveydenhuoltolain muutos kieltää leikkaustoiminnan.
Yhdysvaltalaisnaisen haavasta löytynyt bakteeri oli resistentti kaikille testatuille antibiooteille.
Harjoitus tekee pysyväksi, mutta vain mestarillinen harjoitus tekee mestarin, kirjoittaa Petri Riikonen.
Hoitosuhteen tulisi olla pitkäkestoinen, jotta sama lääkäri voi seurata tilannetta, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Kenellä on oikeus päättää omasta tai toisen yksilön kuolemasta? kirjoittaa Sari Hannukainen.
Kuolevien potilaiden kanssa työskentelevistä lääkäreistä alle viidesosa kannattaa eutanasiaa, selviää Lääkäriliiton kyselystä.
Lähestyvä leikkaus antaa potilaalle tutkitusti hyvän tilaisuuden lopettaa tupakointi.
Alkuvuoden isot lääkekulut on muistettava omassa taloudessa ottaa huomioon, kirjoittaa Leena Mallat
Päätöksen mukaan opetuspotilailta pitää kysyä kirjallinen lupa.
Kestävyysliikuntaa nuoresta asti harrastanut, perusterve Eija Kaski ei olisi ikinä uskonut, että hän sairastuu äkillisesti harvinaiseen sydänsairauteen.
Poliitikoille ja virkamiehille kaino ja vieno pyyntö: antakaa meidän tulevaisuudessakin hoitaa potilaitamme rauhassa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Millainen pöpö kosketusnäytöllä todennäköisimmin muhisi, mietti Petri Riikonen.
Rokotekattavuus jää MPR-rokotteen kohdalla liian alhaiseksi 61 terveyskeskuksen alueella. Tuhkarokkoa tavattiin viimeksi joulukuussa Raaseporissa.
Menetelmän toivotaan helpottavan tuntoaistin palautumista uudelleen rakennettuun rintaan.
Joidenkin migreenipotilaiden toimintakyky kohtauksen aikana on huonompi kuin neliraajahalvauspotilaan, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Elintarvike- ja talousvesivälitteiset epidemiat saattavat aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen Suomessa vuosittain.
Suomalaiset myös luovuttivat elimiä Pohjoismaista eniten asukasta kohti. Yhteensä elimiä saatiin 132 luovuttajalta.
Oikeusasiamiehen mukaan kirjallisen suostumuksen hankkiminen ei tuo ylivoimaisia ongelmia.
Runsas alkoholin käyttö on erityisen haitallista kehittyville aivoille, vaikka haitat eivät näy heti arkielämässä, todetaan tutkimuksessa.
Väestölle on luvattu valinnanvapautta ja alueellisesti tasapuolista hoitoon pääsyä. Tästä on muodostunut kuvitelma paremmasta hoidosta. Todellisuus voi helposti muotoutua päinvastaiseksi.
Lääkäreiden kielitaito ja kielitaitovaatimukset ovat nousseet viime aikoina julkiseen keskusteluun.
Yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit puolustavat yhteistä linjaustaan ja toteavat, kyse on syrjinnän sijaan julkisen terveydenhuollon rajojen asettamisesta.
Asiakas voisi listautua valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi ja valita lisäksi haluamansa suunhoidon yksikön.
Hoidossa tapahtuneista edistysaskelista huolimatta hyvin ennenaikainen syntymä vaikuttaa keuhkojen rakenteeseen ja toimintaan joskus vielä kouluiässäkin.
Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköt keskitetään 12 sairaalaan.