Hepatiitti on hiljainen epidemia
Kroonista B- tai C-hepatiittia sairastaa maailmassa noin 500 miljoonaa ihmistä, ja vuosittain yli miljoona kuolee. Monet tartunnoista oireilevat vasta, kun virus on jo ehtinyt aiheuttaa vakavan maksavaurion. Tänään 28.7. vietetään maailmanlaajuista hepatiittipäivää.
10-vuotias Kheiriya: En halua ympärileikkausta
Yli 30 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua ympärileikatuksi seuraavan vuosikymmenen aikana, kertoo UNICEFin tuore raportti. Tyttöjen sukuelinten silpominen on kuitenkin menettämässä kannatustaan useissa maissa, joissa käytännöllä on pitkät perinteet.
Ymmärrystä vai tietoa?
Mitä on tiede - pirstaleista ja vaikeasti hallittavaa tietoa? Tieteelle ominainen yksipuolistuminen ilmenee esimerkiksi medikalisaatiossa, jossa kaikki inhimillisen elämän kriisit tai merkitystyhjiöt muunnetaan sairauksiksi. Kokonaisvaltaista tarkastelua tarvitaan taas.
Noin 60 % hedelmöityshoidoista tehdään yksityisklinikoilla
Terveyspalveluiden keskittyminen suurille toimijoille ulottuu nyt myös lapsettomuusklinikoihin. Vuosina 2010?2012 viisi yksityistä lapsettomuusklinikkaa on joko fuusioitunut suuriin terveyspalveluyrityksiin tai siirtynyt osittain tai kokonaan niiden omistukseen.
Ylipaino lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä
Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti lihavuuden ja ylipainon yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin uudella menetelmällä. Tutkimustulosten mukaan lihavuus lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä sekä nostaa verenpainetta ja insuliiniarvoja.
Laura ei kuollut itseltään salaa
Lauran kertomus on elävä ja kaunistelematon kuvaus nuoren ihmisen sopeutumisesta lähestyvään kuolemaan. Lauran kiitollisuus häntä rakastaville ja hoitaneille ihmisille on kirjan keskeisiä teemoja. Lukija tuntee samoin: teos on lahja niille, jotka haluavat ymmärtää elämää.