3977 osumaa
Lapsia seurattiin kolmen vuoden ajan, ja tuona aikana likinäköisyys todettiin noin 30 prosentilla ulkoiluryhmäläisistä ja 40 prosentilla verrokkilapsista.
"Valtaosan epäillyistä syövistä kätevä kliinikko löytää perehtymällä potilaan asioihin kunnolla", toteaa erikoislääkäri Marko Vesanen.
Tavoite on, että potilaan ei tarvitsisi olla itse oman sairautensa erityisasiantuntija saadakseen parasta hoitoa.
Lauantaina 10.10. vietetään Euroopan elinsiirtopäivää. Suomessa yli 400 ihmistä odottaa elinsiirtoa.
Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä aiemmissa tutkimuksissa omaishoitajien on osoitettu muun muassa sairastuvan sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin.
Tulosten perusteella sadasta nuoruustyypin diabetesta sairastavasta keskimäärin kolme sairastuu sydämen vajaatoimintaan, kun sadasta samanikäisestä terveestä sairastuu vain yksi.
Kirjoittajat toivovat lääkäreiltä huolellisuutta diagnostiikkaan. Yksittäiselläkin korvatulehdusdiagnoosilla voi olla merkittäviä seurannaisvaikutuksia.
Kalsiumlisät eivät näytä tehokkailta murtumien ehkäisyssä. Vaikutuksia ei näy myöskään tutkimuksissa, joissa potilaat saavat kalsiumin lisäksi D-vitamiinia.
Tulokset viittaavat siihen, että painoindeksin lisäksi lihavuusleikkausten kriteerinä kannattaisi käyttää potilaan glukoosiaineenvaihduntaa.
Kuntoutukseen oli valittu työsuhteessa olevia henkilöitä, joilla masennus uhkasi työelämässä selviytymistä.
Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että nyt havaitut yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan kalasta.
Taigapunkki on luultua yleisempi ja elää monin paikoin rinnan yleisen puutiaisen kanssa. Suomessa elävistä punkkilajeista vain nämä levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.
"Psykoterapian alussa olisi hyödyllistä arvioida terapiasuhteen toimivuutta, ja sen osoittautuessa huonoksi harkita terapian keskeyttämistä tai terapeutin vaihtamista", pohtii kirjoittaja Tero Taiminen.
Aivoinfarktin ja TIA:n hoito on yhtä kiireellistä ja vaatii samoja päivystysluonteisia tutkimuksia ja varhaista estohoitoa, olipa oire mennyt ohi tai ei.
Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää mm. diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan lihavuusleikkaus vähensi sydäninfarktin riskiä diabetesta sairastavilla. Myös kuolleisuus väheni verrattuna kontrolliryhmään.
"Meneillään on suurin eurooppalainen kansainvaellus toisen maailmansodan jälkeen. Me haluamme auttaa turvapaikanhakijoita ja suomalaista yhteiskuntaa selviämään tästä yhteisestä haasteesta", sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.
?Syövästä uutisoidaan paljon, koska sen syntyyn liittyvistä tekijöistä tulee koko ajan uutta tietoa. Yksittäinen tutkimus ja sen uutisointi kuitenkin harvoin muuttaa merkittävästi kuvaamme syöpäriskeistä.?
Yöllisistä hengityskatkoksista kärsivien riski sairastua aikuistyypin diabetekseen oli noin 80 prosenttia suurempi kuin osallistujien, joilla ei ollut uniongelmia.
Sydän Akatemian tavoitteena on saada lisää tietoa muun muassa rytmihäiriöistä, sepelvaltimotaudista ja sydämen vajaatoiminnasta ja näiden tehokkaammasta hoidosta.
Epilepsiaa sairastavat naiset ovat huomattavasti tavallista suuremmassa vaarassa menehtyä synnytyksen yhteydessä, tuore tutkimus osoittaa.
?Tulosten perusteella kiireellinen varjoainekuvaus ei ole pakollinen sairaalarutiini, etenkin jos toimenpiteisiin liittyy tavallista suurempia riskejä?, toteaa professori Juhani Airaksinen
Aivokasvaimelle ei ole olemassa tarkkoja oireita, sillä ne vaihtelevat riippuen kasvaimen tyypistä ja sijainnista. Tietyt oireet ovat kuitenkin toisia tyypillisempiä.
Etenkin tutkimusten lyhenteet voivat tuntua hankalilta.
Tulosten mukaan vilkkaan seksielämän avulla yli 80 prosenttia potilaista pääsi eroon kivestään kahdessa viikossa.
"Käytännön kirurgi on huomannut, että potilaat ovat entistä nuorempia ja usein ylipainoisia", kirjoittaa gastrokirurgian professori Hannu Paajanen.
ASAT-arvo on otettu pois useiden terveyskeskusten laboratoriovalikoimasta.
Tavoitteena oli selvittää, miten käsitykset kaveripiirin tupakoinnista vaikuttavat tupakointitottumuksiin.
Kaiken kaikkiaan kananmunat näyttäisivät olevan valtaosalle vaaratonta ravintoa.
Tupakoivien riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on 37 prosenttia suurempi kuin savuttomien.