477 osumaa
Mitokondriomoottori mykistää tehokkuudellaan, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Heat not burn -tupakassa (IQOS) tupakanlehdistä valmistettu puriste kuumennetaan ladattavassa laitteessa.
Miähethän ei jumalauta itke, kirjoittaa Saku Pelttari.
Riittämätön inhalaatiotekniikka sairaalahoidon aikana merkitsee riskiä joutua uudelleen sairaalaan.
Itseään ei voi sepittää turvaan, kirjoittaa Riikka Pulkkinen.
Kyllä on, mutta Suomessa osataan olla lihavia poikkeuksellisen epäterveellisesti, kirjoittaa Jussi Naukkarinen.
Astma- ja keuhkoahtaumapotilaiden palveluissa on merkittävää alueellista vaihtelua.
Mulle ensisijaisen tärkeetä on, että lääkäri osaa asiansa, kirjoittaa leukemiaa sairastava Karoliina Karhilahti.
Työ aiheuttaa astman yhä useammalle, kertoo Työterveyslaitoksen tilasto.
Tutkimus osoitti, että säännöllinen vesipiipun polttelu on vahingollista keuhkoille ja koko elimistölle.
Huonosti nukkuvat liikkuivat vähän, käy ilmi tutkimuksesta.
Sote-uudistuksessa on kyse valtavasta vallan ja rahan uudelleen jaosta, kirjoittaa Marina Erhola.
"Minun seinäni takana yskii / kuoleva ihminen. / Minä en ole kuollut vielä, / minä elän ja vapisen." SAIMA HARMAJA (1913–1937)
Kuolevien potilaiden kanssa työskentelevistä lääkäreistä alle viidesosa kannattaa eutanasiaa, selviää Lääkäriliiton kyselystä.
Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.
Tupakasta vieroitus on erittäin kustannustehokasta toimintaa. Olisi tärkeää, että asia ymmärrettäisiin sote-uudistuksen valmistelussa ja tulevien maakuntien päätöksenteossa.
Eläinallergeeneilla siedätystä annetaan kuitenkin vain erityistapauksissa.
Suomalaiset myös luovuttivat elimiä Pohjoismaista eniten asukasta kohti. Yhteensä elimiä saatiin 132 luovuttajalta.
Matti Äyräpään palkinnon saanut professori Mikael Knip on toteuttanut ja johtanut useita laajoja lasten ja nuorten diabetesta koskevia kansallisia ja kansainvälisiä tutkimushankkeita.
Astmalla ja uniapnealla on vaikuttanut olevan yhteys, mutta näyttö on ollut ristiriitaista tai heikkoa.
Aiemmissa tutkimuksissa lihajalosteiden runsas syöminen on yhdistetty keuhkoahtaumataudin riskiin ja oireiluun, mutta astmaa koskevat havainnot ovat uusia.
Hoidossa tapahtuneista edistysaskelista huolimatta hyvin ennenaikainen syntymä vaikuttaa keuhkojen rakenteeseen ja toimintaan joskus vielä kouluiässäkin.
Vaikka virus on sairastuttanut arviolta satojatuhansia lintuja ympäri Euraasian ja Amerikan, sen ei ole missään todettu tarttuneen ihmiseen ja aiheuttaneen tautia.
Sähkösavukkeiden tuprutteleminen aiheutti hiirille keuhkoahtauman tyyppisen keuhkoreaktion.
Kun tutkijat vertasivat aivoinfarktiin sairastuneita muihin osallistujiin, infarktipotilaiden riski sairastua laskimoveritulppaan oli lähes kaksikymmentä kertaa suurempi.
Kafkamaisessa potilasmaailmassa potilastietojärjestelmä voi elää omaa virtuaalielämäänsä yhä kauempana potilaan todellisuudesta, kummastelee Satu Salonen.
Vaikutukset ovat sitä voimakkaampia mitä enemmän ja pitempään lapsi altistuu.
Sairaudentunnon molemmat ääripäät ovat haasteellisia terveydenhuollon ammattilaisille ja lähiympäristölle, kirjoittaa Marina Erhola.
Lääkärin valitsemista helpottaisi kovasti, jos ei tehtäisi niin numeroa siitä erikoisalasta, uskoo Janna Rantala.
Suomessa eniten elinvuosia menetetään iskeemisten sydänsairauksien, aivoverenkierron häiriöiden, Alzheimerin taudin ja keuhkosyövän takia.