
Unettomuuden diagnostiikka
Aikuisen yöunen tarve on tavallisesti 6?9 tuntia, ja normaalisti nukahtamiseen kuluu noin 30 minuuttia. Unta heikentäviä tekijöitä selvitettäessä otetaan huomioon elintavat, terveydentila, lääkkeiden käyttö sekä ulkoiset häiriötekijät. Hoidossa keskeistä on unettomuuden syyn löytyminen.

Kasvu normaalia – kai
Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää, ettei ole helppo olla vertailematta pienokaistansa muihin samanikäisiin. Vertailu ei ole kuitenkaan vain pahasta. Kokoerot saattavat kertoa lapsen kasvuun vaikuttavista sairauksista ja häiriöistä. Kasvuseula.fi- sivuston avulla kuka tahansa voi seurata lapsensa kasvua uusimpien kasvukäyrien avulla.

Ravinto ja kolesteroli: käännetään kolesterolitaso taas laskuun
Vuosien suotuisan kehityksen jälkeen on aikuisten kolesterolitaso kääntynyt kasvuun. Keskeisenä tekijänä pidetään tyydyttyneen rasvan saannin lisääntymistä. Noudattamalla ruokavaliosuosituksia voidaan LDL-kolesterolipitoisuutta pienentää merkittävästi. Tärkeimmät muutokset ovat siirtyminen kovan rasvan käytöstä pehmeään, ravintokuidun saannin lisääminen sekä kasvistanolia tai -sterolia sisältävien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden käyttö.