406 osumaa
Lihova puoliso lisää myös kumppaninsa lihomisriskiä, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Toimet verenpainetaudin ehkäisemiseksi kannattaisi aloittaa jo aikuisuuden kynnyksellä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan vuosittain jopa 800 000 lapsen kuolema estyisi, jos imettäminen yleistyisi suositusten tasolle. Samalla estyisi vuosittain noin 20 000 rintasyöpäkuolemaa.
Herkästi stressaantuvat saattavat sairastua verenpainetautiin todennäköisemmin kuin stressiä paremmin sietävät.
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan olennaista on mm. alentaa verenpainetta ja välttää tupakointia ja ylipainoa.
Maailman Lääkäriliiton presidentti sir Michael Marmot puhui Lääkäripäivillä keskiviikkona terveyserojen syistä ja keinoista vaikuttaa niihin.
Diabeetikoilla arvioidaan olevan noin kolminkertainen parodontiitin riski verrattuna henkilöihin, jotka eivät sairasta diabetesta. Glukoositasapainolla on riskiin merkittävä vaikutus.
Ruotsalaisten tulokset viittaavat siihen, että vaikka liikunta pienentää liikakiloihin liittyviä terveysriskejä, se ei riitä kumoamaan lihavuuden aiheuttamia ongelmia.
Tutkituista naisista 15 prosenttia lihoi 6?11 kiloa raskauksien välisenä aikana ja 6 prosenttia enemmän. Tutkimus perustui yli 450 000 ruotsalaisnaisen rekisteritietoihin.
Atooppisiin sairauksiin liittyy krooninen tulehdustila, joka voi monella tapaa haitata terveyttä.
Vyötärölihavuudesta puhutaan, kun vyötärön ympärysmitta on naisella yli 90 cm ja miehellä yli 100 cm.
Miksi samassa lihottavassa ympäristössä kaikki eivät liho? Kysymykseen vastaa LKT, endokrinologian erikoislääkäri Pertti Mustajoki.
Ruokavalio oli yksipuolinen ja sisälsi vain vähän ravintokuituja. Toisaalta lääkitys oli ehkä liiankin monipuolinen.
Arvet olivat yleisempiä miehillä, tupakoivilla, ylipainoisilla sekä verenpainelääkkeitä käyttävillä.
Nuorten selän hyvinvoinnin kannalta tupakoimattomuus, työergonomian huomioiminen ja hyvä mielenterveys ovat tärkeitä.
Tutkimuksessa seurattiin lähes 15 000 suomalaista 24–60-vuotiasta kaksosta kolmenkymmenen vuoden ajan.
Nyt julkaistut tulokset eivät silti tarkoita, että seisominen automaattisesti pitää hoikkana. Tutkimusasetelman vuoksi on vaikea sanoa vähentääkö seisominen lihavuutta, vai seisovatko lihavat vain muita vähemmän.
Uraattipitoisuus selvitetään laskimosta otettavalla verikokeella. Ennen koetta ei tarvitse paastota.
Tutkijalautakuntatyö paljastaa jatkuvasti tapauksia, joissa sairas henkilö on aiheuttanut onnettomuuden ? eikä hän aina ole ainoa uhri.
Yhteys havaittiin riippumatta naisten sosiaalisesta ja ekonomisesta asemasta, tupakoinnista ja useista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä.
Tulokset viittasivat siihen, että vyötärönympäryksen kasvu suurensi sairastumisriskiä miehillä.
Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää mm. diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.
"Käytännön kirurgi on huomannut, että potilaat ovat entistä nuorempia ja usein ylipainoisia", kirjoittaa gastrokirurgian professori Hannu Paajanen.
Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas voi vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen.
Vaikeaa lastenreumaa keskimäärin 10 vuotta sairastaneiden lasten ja nuorten aineistossa todettiin merkittävällä osalla tutkittavista nikamamurtumia selkärangan röntgenkuvissa.
Tutkimuksen mukaan jokainen gramman lisäys päivittäisessä suolan saannissa suurentaa lasten ylipainoisuusriskiä noin kolmanneksella ja aikuisten riskiä runsaalla neljänneksellä.
Tutkimuksen perusteella ADHD-diagnoosin saaneet lapset ovat lihavia noin viidenneksen ja aikuiset noin puolet todennäköisemmin kuin terveet verrokit.
Artikkelissa kerrotaan vaihe vaiheelta unitutkimuksen valmistelusta.
Tutkimuksessa osoitettiin myös toiminnallisen magneettikuvantamisen avulla, että ruokahalun säätelyyn osallistuu laaja hermoverkko, jonka keskeiset osat sijoittuvat otsa- ja päälaenlohkoihin.
Käytännössä sokerijuomien vaikutus ei kuitenkaan ole kovin suuri ja lopulta ne selittävät vuosittain vain 0,2 prosenttia kaikista kuolemantapauksista, tutkijat kirjoittavat.