
Aski tupakkaa päivässä lihomista suurempi sydänriski
Suomalaistutkimus osoitti päivittäin tupakoivien olevan huolissaan kilojen karttumisesta merkittävästi enemmän kuin tupakoimattomien. Kansainvälisten julkaisujen mukaan yksi tupakka-aski päivässä rasittaa sydäntä yhtä paljon kuin 40 kiloa ylipainoa.

Kuolleisuus maksasairauksiin ja kirroosiin on Suomessa EU:n huippua
Ainoa tehokas tapa puuttua lisääntyviin alkoholihaittoihin ja kirroosikuolleisuuden kasvuun on pyrkiä eri keinoin vähentämään alkoholin kulutusta vaikuttamalla erityisesti riskikuluttajien alkoholinkäyttöön, kirjoittaa professori Martti Färkkilä.

Tutkimus: ilman epäpuhtaudet lisäävät sydänkuolleisuutta
Ilman epäpuhtaudet lisäävät sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan joutuneiden ja siihen kuolleiden määrää. Saastehuippujen ja sydäntapahtumien välillä havaittiin tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa selvä ajallinen yhteys.

Suomalaisten verenpaine yhä kansainvälisesti korkealla tasolla
Suomalaisväestön verenpainetasojen myönteinen kehitys on hidastunut ja jopa pysähtynyt. Väestötasolla pitäisi entistä enemmän pyrkiä suolan saannin sekä ylipainon ja alkoholinkäytön vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen verenpainetasojen laskemiseksi.

Ylipaino lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä
Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti lihavuuden ja ylipainon yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin uudella menetelmällä. Tutkimustulosten mukaan lihavuus lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä sekä nostaa verenpainetta ja insuliiniarvoja.

Tiedätkö onko lapsellasi kipuja?
Väitöstutkimuksessa selvisi, että kouluikäisten lasten uniongelmien ja kipuoireiden määrä on suunnilleen kaksinkertaistunut 16 vuodessa. Oireista kyseltiin niin lapsilta kuin heidän vanhemmiltaankin. Kävi ilmi, että vanhemmat saattoivat luulla, ettei lapsella ollut lainkaan kipuoireita, vaikka lapsi arvioi kokeneensa kipua lähes päivittäin.

Lihavuusleikkaus ei vähentänyt terveydenhuollon kustannuksia USA:ssa
Lihavuusleikkauksessa olleiden potilaiden terveydenhuoltokuluissa ei näkynyt säästöä kuuden vuoden aikana leikkauksesta, osoittaa Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Jatkotutkimuksissa kannattaa keskittyä yksittäisten potilaiden leikkauksesta saamien terveyshyötyjen tarkastelemiseen kustannusten tarkastelun sijaan.

Raskausajan ravinto – avain hyvään terveyteen
Äidin ravinnolla ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia. Brittitukijat ovat osoittaneet, että vähiten hiilihydraatteja syövien äitien jälkeläisillä oli 6?9 vuoden iässä suurin kehon rasvaprosentti. On viitteitä siitä, että aikuisiän syömiskäyttäytyminen todellakin ohjelmoituu jo prenataalivaiheessa, kirjoittaa professori Johan Eriksson.

Ruoka ja juoma voivat muuttaa lääkkeiden vaikutuksia
Ravitsemustila, ruoka tai sen sisältämät ravintoaineet voivat muuttaa lääkeaineiden vaikutuksia monin tavoin. Esimerkiksi greippimehun vaikutuksesta useiden lääkkeiden pitoisuudet elimistössä nousevat moninkertaisiksi, jolloin yhteiskäytöllä voi olla ikäviä seurauksia. Suomessa käytetyin näistä lääkkeistä on simvastatiini.