2324 osumaa
Urologisen oireen takana voi olla ortopedinen vaiva.
Sote-lainsäädännön kokonaisuudessa yliopistosairaaloiden opetukselle ja tutkimukselle ei ole osoitettu rahoitusta.
Impedanssipneumografia kertoo nukkuvan lapsen hengitystoiminnasta.
Eniten hoitotasapaino heikkeni kalliimpia diabeteslääkkeitä käyttävillä potilailla.
Neljäsosalle alimpaan tuloluokkaan syntyneistä lapsista kehittyi diagnosoitu mielenterveyden häiriö, osoittaa noin miljoonan lapsen aineisto.
Kysyimme asiaa Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivallilta.
Kortisonipitoisten nenäsumutteiden lääkkeenottotekniikka kannattaa opettaa kunnolla.
Kylmään säähän liittyvä oireilu lisäsi sairastavuutta ja kuolleisuutta terveillä ihmisillä, osoittaa Oulun yliopistossa tehty tutkimus.
Tutkimushankkeessa tarkastellaan myös "tuuppausten" terveysvaikutuksia.
Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus korostaa erityisesti immuunisolujen osuutta tautiprosessissa.
Ilmiölle herkimpiä aloja HUS:ssa ovat gynekologia, neurologia, sisätaudit ja kirurgia.
Hoitohenkilökunnan jaksamisesta seuraavan aallon tullessa on huoli.
Riskiryhmille järjestettävä lapsuusiän masennuksen ennaltaehkäisevä seulonta ja testaus on perusteltua, tutkija sanoo.
Tutkimuksessa seurattiin koronan ensimmäisen aallon aikana sairaalahoitoon joutuneita Varsinais-Suomessa.
Apua neuvonnasta ja lihasharjoittelusta, purentakiskosta ei lisähyötyä.
Muistia ja tiedonkäsittelytaitoja vanhuudessa ennustavat myös keski-iässä mitatut sydän- ja verisuonitautien riskitekijät.
Asiakkaat ovat ilmasto-ongelmista tietoisempia kuin terveydenhuolto, sanoo terveydenhuollon erikoislääkäri Mikaela Grotenfelt-Enegren.
Vielä ei tiedetä, aiheuttaako mutaatio vaikeaa tautimuotoa.
Sisäilmakyselyjen tulkintaa tulisi tarkastella kriittisesti, toteaa THL:n ja Helsingin yliopiston tutkimus.
Lääkärit voivat hälventää tietomurron kohteeksi joutuneiden ahdistusta, sanoo Jyrki Korkeila.
Vuorovaikutusta muiden asukkaiden kanssa toivottiin enemmän.
Aikaisempi diagnoosi voi ehkäistä vaaratilanteita.
Haitallisten lääkeyhdistelmien määrääminen väheni maaseutumaisissa kunnissa merkittävästi.
Huippuasiantuntija tietää paljon lähes ei-mistään, kirjoittaa Miila Halonen.
Sairauksien taustalta löytyi osin samoja geenejä.
Mitä voi tapahtua, jos potilas ja lääkäri eivät puhu samaa omaa kieltä?
Aerosoleja mitataan leikkaussalien ilmasta.
Lääkäriksi keväällä valmistunut Siiri Deomic Niittynen havaitsee rasismia terveydenhuollossa.
Hyödyntäminen on tärkeää diagnostiikassa, hoidossa, kuntoutuksessa ja tutkimuksessa.
Turkulaistutkijoiden malli ennusti taudin etenemistä 95 prosentin tarkkuudella.