6406 osumaa
Husin yhteispäivystyspisteissä on kesän aikana juostu ja odotettu, mutta Jukka Louhijan mukaan katastrofi-sanan käyttö on liioittelua.
Luonnolla tiedetään olevan suuri merkitys mielen hyvinvoinnille, kirjoittaa Eija Kalso.
Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten psykoosia sairastavat henkilöt sijoittuvat erilaisille työurapoluille 16–45-vuotiaina.
Älypuhelimet soveltuvat vapinaoireiden arviointiin ja seurantaan potilaiden kotona.
Taudinkuva vaikuttaa muuttuneen, ja keuhkokuumetta esiintyy aiempaa harvemmin.
Suomalainen synnyttäjä oli keskimäärin 31,6-vuotias vuonna 2021.
Suomesta on kuvattu ensimmäinen Shewanella algaen aiheuttama nekrotisoiva faskiitti.
Tuore tutkimus läpäisyinfektioista väittää, että huonosti.
– Älkää unohtako mikrobeja muussakin suhteessa kuin taudinaiheuttajina, sanoo vuoden tiedeartikkelin kirjoittanut professori Pentti Huovinen.
Terveydenhuoltotutkimus ei tuota patentoitavia tuotteita, vaan tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi.
Ukrainalainen verisuonikirurgi esitti avunpyynnön – kollegat toimivat.
Potilaat saivat dostarlimabia kolmen viikon välein kuuden kuukauden ajan.
Taustalla usein mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.
Väitöstutkimus selvitti pahoinpitelylle altistavia tekijöitä psykiatrisessa sairaalahoidossa olleilla nuorilla.
Diabetespotilaiden vastaanottokäynnit vähenivät jyrkästi, mutta korvautuivat etäpalveluilla.
Lääkärintodistusta kannattaisi edelleen vaatia alaikäisiltä ajokortin hakijoilta.
Osasta lääkkeistä on päästy sopimukseen, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.
Naiset, jotka kertoivat juoneensa alkoholia raskausaikana, olivat yleensä käyttäneet sitä runsaasti ennen raskautta.
Väitös: Korkea ikä tai perussairaudet eivät ole este hyväkuntoisten ikäihmisten invasiiviselle kirurgiselle hoidolle.
Potilaiden terveydentila ennen hoitoa aiempaa kehnompi.
Löytö auttaa yksilöllisemmän hoidon suunnittelussa.
Tutkimusryhmään kuulunut Eino Solje pitää tuloksia mullistavina.
Myös moni perussairaus kasvattaa lonkkamurtuman jälkeisten komplikaatioiden riskiä.
Näin huolehtimista, huomaavaisuutta, välittämistä ja luottamusta, kirjoittaa Silja Kosola.
Pandemian väistyessä maskisuosituksesta kaikkien potilaiden hoidossa voidaan luopua, arvioi Veli-Jukka Anttila.
Kaikenikäiset naiset ja miehet hakeutuvat tapaturmapäivystyksiin parisuhdeväkivallasta aiheutuneiden vammojen vuoksi.
Suomessa merkittävin systeeminen sieni-infektio on kandidemia.
Erilaisten räätälöitävien kuntoutusmoduulien joustava yhdistäminen on tulevaisuutta, kirjoittaa Jari Turunen.
Tietoturva-asioita harjoitellaan terveydenhuollossa ja jokaisen pitää tietää, mitä tehdä, kun jotain sattuu.
Kaulakoru-EKG, mHealth-laastarilaite ja sykevyö tuottivat laadukkaita EKG- ja sykevälivaihtelutallenteita.