1440 osumaa
Tulokset vahvistavat ja lisäävät näyttöä liikunnan ja hyvän fyysisen kunnon tärkeydestä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.
Syväaivostimulaatiosta voi olla apua vaikean hoitoresistentin masennuksen hoidossa.
Yleisimpiä kuolinsyitä ovat tapaturmat, synnynnäiset epämuodostumat, syövät ja infektiotaudit.
Dementiariski laskisi normaalitasolle, jos tupakoinnin lopettaisi viimeistään keski-iässä.
Rekisteritiedot osoittivat kohtauksittaista eteisvärinätyyppiä potevien aivohalvaus- ja veritulppariskin noin puolet pienemmäksi kuin jatkuvaa tai pysyvää eteisvärinää potevien.
Tutkimuksessa käytetyt Bifidobacterium breve -probiootit eivät ole muissakaan tutkimuksissa auttaneet vastasyntyneitä, joten on mahdollista, että tulokset olisivat olleet erilaisia muilla probiooteilla.
Koskaan ei ole kahta samanlaista kipupäivää, kirjoittaa kolmoishermosärkyä sairastava Outi Elo.
Vähintään 10 mm:n polyypeista löytyi 89 % ja virheellisiä epäilyjä tuli 9 %:lla terveistä.
Aiemmissa tutkimuksissa kaksikielisyys on yhdistetty myös myöhempään dementian alkamiseen.
MS-taudilla ei ole tyypillistä taudinkuvaa. Oireet ovat yksilöllisiä ja kehittyvät eri tahtia. Joskus lääkärit kirjaavat muistiinpanoihinsa ?MS-tauti, epätyypillinen, aktiivinen?. Helsinkiläiselle Marika Lignellille kävi näin.
Tutkijat uskovat amputaatioiden vähentymisen johtuvan todennäköisesti diabeteksen hoidon parantumisesta ja varsinkin moniammatillisen hoidon kehityksestä.
Hajuaistin heikentyminen voi kuvastaa elimistön ja terveydentilan laajempaa heikkenemistä.
Journal of the National Cancer Institute -lehden julkaisemat tulokset osoittavat sairastumisriskin suurentuvan noin 20 prosenttia jokaista kymmenen senttimetrin lisäystä kohden.
Uudesta sote-järjestelmästä on hallituksen jäljiltä valmiina tuskin prosenttiakaan. Uudistuksesta ei tule mitään, jos asiantuntijoita väheksyvä linja jatkuu, kirjoittaa Lääkärilehden päätoimittaja Hannu Ollikainen.
Kahdeksankymmenen vuoden iässä skitsofreniapotilaista 7,4 prosenttia sairasti dementiaa, kun terveistä samanikäisistä oli sairastunut 5,8 prosenttia.
Tulosten perusteella rokotuksen ottaneille ei sattunut sikiökuolemia sen enempää kuin samaan aikaan synnyttäneille naisille, jotka eivät ottaneet rokotusta.
Sekä työholistit että työn imua kokevat työntekijät suhtautuvat työhönsä intohimoisesti. Miten nämä kaksi työorientaatiota eroavat toisistaan ja millaisia ovat niiden seuraukset hyvinvoinnille ja perhe-elämälle?
Sosiaalinen media tarjoaa valitettavan lisäkanavan nuorten kiusaamiselle ja epämiellyttävä julkisuus on taattu hetkessä. Mutta on some-kulttuurissa paljon hyvääkin, kirjoittaa anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Sari Halonen.
Tutkijat löysivät kaksi koko luokalle suunnattua ohjelmaa, joiden on todettu vähentävän itsemurhayrityksiä.
Tutkijat muistuttavat, että tutkimuksen luonteesta johtuen he eivät voi olla täysin varmoja, että kahviin liitetyt suotuisat maksavaikutukset johtuivat vain ja ainoastaan kahvista.
Näiden tulosten perusteella antibioottikuurilla on korkeintaan hyvin vähäinen osa lasten psoriaasin synnyssä.
Tulokset viittaavatkin tutkijoiden mukaan siihen, että jo ajateltua vähäisempi psyykkinen stressi ja ahdinko voivat altistaa osan ihmisistä itsemurhille.
Kehitysvammaisen lapsen omaishoitajan elämässä vaikeinta on sitovuus. Jaksamiseen löytyy kuitenkin keinoja, ja pakostakin omaishoitajista tulee aikataulutuksen mestareita.
Yli kolmevuotiaana hinkuyskän sairastaneet eivät saaneet epilepsiaa verrokkeja todennäköisemmin.
Masennuslääkkeen valinnassa otetaan huomioon potilaan oirekirjo, aiemmat hoitokokemukset, muut samanaikaiset sairaudet ja niiden lääkitys sekä herkkyys eri haittaoireille.
Tutkijoiden havainto on hyvin tervetullut, sillä tiatsidien käyttöä on rajoitettu niihin liittyvän diabetesriskin vuoksi, vaikka ne muuten ovatkin käyttökelpoisia verenpainelääkkeitä.
Dementiariski havaittiin potilailla, jotka potivat eteisvärinää jo tutkimuksen alussa, mutta myös potilailla, jotka sairastuivat eteisvärinään vasta seurannan aikana.
Havainto on mielenkiintoinen, sillä skitsofreniapotilaiden tiedetään tupakoivan muuta väestöä enemmän, mutta syytä tälle ei ole löytynyt.
Tutkimuksen mukaan hiilihydraattien määrän sijaan ongelma on niiden laatu. Riski on suurentunut, jos ruokavalion hiilihydraatit ovat suurelta osin sokeria ja tärkkelystä.
THL:n mukaan tieteellistä tutkimusta tarvitaan lisää erityisesti tuulivoimamelun häiritsevyydestä ja vaikutuksista uneen.