1446 osumaa
Tutkijat epäilevät, että syy löytyy oppineisuudesta. Aiemmista tutkimuksista opiskelun, lukemisen ja muun ns. lähityön tiedetään olevan likinäköisyyden riskitekijä.
Raskauspahoinvointiin suositeltiin B6-vitamiinihoitoa yhdistettynä antihistamiiniin. Inkivääri ravinnossa nähtiin mahdollisesti hyödylliseksi.
Lähi-idästä on myös vahva näyttö siitä, että dromedaarit voivat kantaa MERS-virusta ja mahdollisesti levittää sitä kamelinhoitajiin tai muihin niiden kanssa läheisessä kontaktissa oleviin henkilöihin.
Teksti puhuu koskettavasti siitä, miten erilaisilla ehdoilla maailmassa eletään ja kuollaan.
Rokotusohjelman mukaisia rokotuksia on edelleen syytä suositella lasten turvaksi. Mutta miksi?
Lääkäri ei saa todistaa ajokykyisyyttä, jollei hän ole selvillä tutkittavan terveydentilasta. Tarvittaessa potilaan sairaushistoriasta on hankittava tietoa muista hoitopaikoista.
Lapsia seurattiin kolmen vuoden ajan, ja tuona aikana likinäköisyys todettiin noin 30 prosentilla ulkoiluryhmäläisistä ja 40 prosentilla verrokkilapsista.
Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä aiemmissa tutkimuksissa omaishoitajien on osoitettu muun muassa sairastuvan sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin.
Tulosten perusteella sadasta nuoruustyypin diabetesta sairastavasta keskimäärin kolme sairastuu sydämen vajaatoimintaan, kun sadasta samanikäisestä terveestä sairastuu vain yksi.
Tulokset viittaavat siihen, että painoindeksin lisäksi lihavuusleikkausten kriteerinä kannattaisi käyttää potilaan glukoosiaineenvaihduntaa.
Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että nyt havaitut yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan kalasta.
Taigapunkki on luultua yleisempi ja elää monin paikoin rinnan yleisen puutiaisen kanssa. Suomessa elävistä punkkilajeista vain nämä levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.
Arto Hannolin kuvailee viimeistä sädehoitojaksoaan, jonka hän kävi läpi aivolisäkkeen kasvaimen vuoksi.
Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää mm. diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.
?Syövästä uutisoidaan paljon, koska sen syntyyn liittyvistä tekijöistä tulee koko ajan uutta tietoa. Yksittäinen tutkimus ja sen uutisointi kuitenkin harvoin muuttaa merkittävästi kuvaamme syöpäriskeistä.?
Epilepsiaa sairastavat naiset ovat huomattavasti tavallista suuremmassa vaarassa menehtyä synnytyksen yhteydessä, tuore tutkimus osoittaa.
Vastaamassa on vatsavaivojen hoitamiseen erikoistunut ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.
Aivokasvaimelle ei ole olemassa tarkkoja oireita, sillä ne vaihtelevat riippuen kasvaimen tyypistä ja sijainnista. Tietyt oireet ovat kuitenkin toisia tyypillisempiä.
Kaiken kaikkiaan kananmunat näyttäisivät olevan valtaosalle vaaratonta ravintoa.
Tupakoivien riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on 37 prosenttia suurempi kuin savuttomien.
Asiantuntijoita huolestuttaa tuberkuloosin kahdelle peruslääkkeelle vastustuskykyisten kantojen yleistyminen.
Tutkimukseen osallistuneille lähetettiin riskitekijöitä koskevia automatisoituja tekstiviestejä.
Mielenterveyden edistämiseen on olemassa paljon tietoa ja osaamista – toivottavasti löytyy myös tahtoa.
Apteekki-nimellä toimiva verkkokauppa ei välttämättä ole apteekki. Suomessa apteekit eivät harjoita puhelinmyyntiä.
Tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä raskauden aikaisen ravitsemuksen ja sen puutteiden vaikutuksesta aikuisiän terveyteen.
Normaalikuuloisiin verrattuna kummankin korvan kuulonheikentymää potevat sairastavat sepelvaltimotautia noin kaksi kertaa todennäköisemmin.
Etenkin sydän- ja verisuonitaudit, aivohalvaukset sekä hengityssairaudet ovat vähentyneet monissa maissa sen jälkeen, kun niissä on otettu käyttöön passiivista tupakointia vähentävät tupakkalait.
Antikolinergisten lääkkeiden piiriin kuuluu tuttuja lääkkeitä, kuten lihasrelaksantit, trisykliset masennuslääkkeet, suolistospasmolyytit, antihistamiinit ja inkontinenssilääkkeet.
"En ole jännittäjä tyyppiä, mutta kyllä tässä tapauksessa on pakko myöntää, että jo aamusta olin kuin tulisilla hiilillä", kertoo Arto Hannolin.
Lääkäriliitto, Tehy ja Super ovat ohjeistaneet jäseniään, ettei perjantain mielenilmaukseen pääsääntöisesti osallistuta työajalla. Muutoksia työpäivään voi silti seurata.