Verkkoapteekki kaipaa uutta visiota
Edullisten peruslääkkeiden ? valtaosa kroonisten sairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä ? tilaamisella verkkoapteekista ei ole mitään järkeä. Lainsäädäntö edellyttää, että tilausprosessissa on puhelinyhteys farmaseuttiin. Sen seurauksena konsepti on sellainen, ettei verkkoasioinnista hyödy sen enempää apteekkari kuin potilaskaan. Toisinkin voisi olla.
Akuutit sepelvaltimokohtaukset vähentyneet hitaimmin nuorimmilla naisilla
Alle 55-vuotiaiden naisten sepelvaltimotauti kaipaa lisää huomiota, sillä nuorimpien naisten tautitapaukset ja kuolemat vähenivät 90-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun hitaammin kuin miesten ja vanhempien naisten joukossa.
Tamperelainen keinonenä tunnistaa sairauksia
Tulevaisuuden potilaan älypuhelimessa saattaa olla ?keinonenä?, joka hälyttää esimerkiksi liian korkeista tai matalista verensokeriarvoista. Tampereen yliopistot kehittävät yhdessä keinotekoista hajuaistia, jolla voidaan tunnistaa sairauksiin ja tunteisiin liittyviä tuoksuja.
IT on vaikeaa Tanskassakin
Tanskassa ollaan melko pitkällä uusien, aiempaa toimivampien potilastietojärjestelmien hankkimisessa. Potilailla on pääsy omiin tietoihinsa sundhed.dk-portaalin kautta. Helppoa terveydenhuollon tietojärjestelmien rakentaminen ei Tanskassakaan ole ollut.