Lieväkin aivovamma on kirjattava tarkasti
Suomessa aivovamman saa vuosittain 15 000?20 000 ihmistä. Valtaosa tapauksista on lieviä eikä aivojen kuvauksessa todeta vamman merkkejä. Tällaisia aivovammoja hoidetaan lyhyillä päivystyskäynneillä, joilta potilas kotiutuu yleensä vuorokauden kuluessa.
Miten suomalaiset voivat psyykkisesti?
Masennuksen vuoksi alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä oli vuonna 2006 puolitoistakertainen 1990-luvun puolivälin lukuihin verrattuna. Tämä kasvu voi liittyä masennuksen lisääntymiseen, mutta myös hoito- ja kuntoutuskäytäntöjen ongelmiin, jotka vaikuttavat työkyvyttömyyden pitkittymiseen.
10 kysymystä: Alzheimerin tauti työikäisellä
Alzheimerin tauti on yleisin etenevä muistisairaus myös työikäisillä. Sen tavallisimmat ensioireet ovat tapahtumamuistin ja uuden oppimisen vaikeudet, mutta työikäisillä potilailla ovat yleisiä myös epätyypilliset, hahmottamisen vaikeuksilla ja käytösoirein alkavat oirekuvat.
Narkolepsiaan sairastuneiden tuen tarve tarkistettava säännöllisesti
Asiantuntijoiden mukaan sairauden aiheuttamaa henkilökohtaista taakkaa ja yhteiskunnan kustannuksia voidaan todennäköisesti vähentää ottamalla huomioon sairastuneen ja hänen lähiympäristönsä psykososiaalisen tuen tarve kaikissa elämänvaiheissa.