Diabetes Raskausajan metformiinihoito voi vaikuttaa lapsen myöhempään kokoon Motorisessa, kielellisessä tai sosiaalisessa kehityksessä ei ollut eroja 18 kuukauden iässä, kertoo väitöstutkimus.
Raskaus Pitkien naisten raskaudet kestävät pitempään On mahdollista, että äidin koko vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten paljon lapsella on kohdussa tilaa kasvaa, tutkijat arvelevat.
D-vitamiini Tutkimus: Lähes kolmannes käyttää liian vähän D-vitamiinia raskausaikana Tutkimustuloksista selviää, että yleisten suositusten mukaisen määrän D-vitamiinilisää sai vain noin 70 prosenttia tutkittavista.
Raskaus Odottavalle perheelle ja myös neuvolalääkärille Odottava perhe kulkee mukana kuvina ja lopuksi äidin kertomuksena synnytyksen jälkeen perheeksi kasvamisesta.
Lapset Mistä tunnistaa tuulimunaraskauden? - 8 kysymystä tuulimunaraskaudesta Tuulimunaraskaus on suhteellisen yleinen. Noin 10-15 prosenttia raskauksista menee kesken ja on arvioitu, että suurin osa keskenmenoista olisi tuulimunia. Listasimme yleisimmät kysymykset tuulimunaraskaudesta.
Keskenmeno Keskenmenossa ei aina ole kyse hyytymishäiriöstä "Jälkikasvua toivovien äitien hoidon ei pidä perustua olettamuksiin vaan faktaan, minkä tämä lajissaan ensimmäinen tutkimus hyvin osoittaa."
Kohtukuolema Kohtukuolema suurentaa riskejä myös seuraavassa raskaudessa Kohtukuolemat ovat tutkijoiden mukaan huomattavasti tavallista yleisempiä naisilla, joiden ensimmäinen raskaus on päättynyt sikiön kuolemaan.
Kätkytkuolema Kätkytkuoleman riski kasvaa vuoristossa Kätkytkuolemien on epäilty liittyvän hapenpuutteeseen ja nyt saadut tulokset näyttävät tukevan tätä näkemystä.
Raskaus Uusia keinoja synnytyspelon hoitoon ja tunnistamiseen Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa synnytyspelon taustatekijöitä sekä synnytyspelon ja mielenterveyden ongelmien välisiä yhteyksiä.
Lihavuus Vaikea lihavuus raskauden aikana yhteydessä lapsen kehitysvaikeuksiin Tulokset eivät automaattisesti tarkoita sitä, että yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan äidin lihavuudesta.
Kolumni Aktiivinen synnyttäjä ei ole uhka lääketieteelle Rivien välistä voi saada sen käsityksen, että sairaala on täynnä henkilökuntaa, joka odottaa, että pääsisi yllättämään pahaa-aavistamattoman synnyttäjän jollakin toimenpiteellä.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö Tutkimus selvitti kaksisuuntaisen mielialahäiriön varhaisia riskitekijöitä Itä- tai Etelä-Suomessa syntyneiden henkilöiden riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön myöhemmällä iällä oli suurempi verrattuna muualla Suomessa syntyneisiin henkilöihin.
Diabetes Diabeetikon lapsilla enemmän diabetesta Myös äidin lihavuus raskauden aikana suurentaa lapsen diabetesriskiä, mutta tämä havaitaan vain lapsilla, joiden vanhemmilla kummallakaan ei ole diabetesta.
Raskaus Videot korvaavat Hyksin synnytyssairaaloiden tutustumiskäynnit Naistenklinikalla, Kätilöopiston sairaalassa ja Jorvin sairaalassa ei järjestetä 1.6.2015 jälkeen nykyisenlaisia tutustumiskäyntejä.
Perheen perustaminen Onko minulla vauvakuume? Vauvakuume on universaali tunne, joka voi ilmetä niin naisilla kuin miehilläkin.
Raskaus Serotoniinilääkkeet alkuraskaudessa eivät lisää epämuodostumia Nyt julkaistussa tutkimuksessa kaikkiaan noin 37 000 lasta oli altistunut serotoniinin takaisinoton estäjille alkuraskaudesta, ja heistä 3,7 prosentilla todettiin synnynnäinen epämuodostuma.
Raskaus Voiko sterilisaation jälkeen tulla raskaaksi? Sterilisaation purun jälkeiseen raskauden todennäköisyyteen vaikuttavat naisen ikä, painoindeksi ja sterilisaatiosta kulunut aika sekä miehen siemennesteen laatu.
Lihavuus Synnyttäjän ylipaino on riski myös syntyvälle lapselle Vuonna 2013 suomalaisista synnyttäjistä 20 900 oli ylipainoisia, 7 700 lihavia ja lähes 800 sairaalloisesti lihavia.
Hedelmöityshoito STM: Hedelmöityshoidossa ei saa syrjiä Hoidon antamisessa ei saa syrjiä eri ryhmiä. Tämä koskee myös naispareja, yksittäisiä naisia, transsukupuolisia ja HIV-positiivisia henkilöitä.
Raskaus Tupakointi raskauden aikana tulee lapselle kalliiksi Tupakointi raskauden aikana vaikuttaa muun muassa lapsen aivojen kehitykseen, painoon, lisääntymisterveyteen, keuhkojen toimintakykyyn ja psyykeeseen.
Raskaus Hyksin synnytyssairaaloiden tutustumiskäynnit loppuvat toukokuussa Tutustumiskäynnit korvataan 1.6.2015 lähtien Virtuaalinen tutustumiskäynti synnytyssairaalaan -videoilla.
Diabetes Saako ylipainoisen diabeetikon paino nousta raskaudessa? "Ylipainoisen naisen, jonka painoindeksi on yli 30, kannattaisi laihduttaa jo ennen raskautta."
Raskaus Raskaana olevan umpilisäketulehdukseen liittyy erityisiä vaaroja Vatsakalvotulehdusta esiintyi 20 %:lla raskaana olevista umpilisäketulehduspotilaista ja septinen tilanne 1,3 %:lla.
Raskaus Ehdotus: Häkämittarit neuvoloihin Odottavan äidin uloshengitysilman häkäpitoisuuden mittaaminen olisi nopea ja helppo keino osoittaa äidille tupakoinnin aiheuttama veren häkäpitoisuuden nousu ja sikiön heikentynyt hapensaanti.
Bentsodiatsepiini Raskaus vähentää vain hetkeksi bentsodiatsepiinien käyttöä Päihdeäiteihin tulisi kiinnittää huomiota neuvolakäynneillä paitsi raskauden aikana, myös sen jälkeen,
Antibiootit Antibioottien käyttö raskauden aikana Antibiootit jaetaan turvallisiksi todettuihin, todennäköisesti turvallisiin, mahdollisesti turvallisiin ja haitallisiin sen mukaan, miten ne vaikuttavat sikiöön.
GBS-infektiot 10 faktaa: Vastasyntyneiden GBS-infektio Vuosina 1995-2011 Suomessa invasiivisia varhaisia GBS-infektioita havaittiin vastasyntyneillä keskimäärin 33 tapausta vuodessa.
Tulehdusarvot Tutkimus: Äidin kohonneet tulehdusarvot altistavat sikiön skitsofrenialle Professori Andre Sourander kuitenkin korostaa, että mikään yksittäinen tekijä ei yksin selitä häiriöiden puhkeamista: raskausajan infektiot ovat yksi tekijä monien joukossa.
Raskaus Varhaisella ravitsemuksella voi olla merkitystä allergian ehkäisyssä Väitöstutkimus osoittaa äidin raskauden- sekä imetyksenaikaisella ruokavaliolla olevan yhteyksiä lapsen allergiariskiin. Sen sijaan lisäruuan viivyttäminen ei vähentänyt allergiariskiä.
Diabetes Raskausajan lihavuus ja diabetes ennustavat äidin ja lapsen terveysongelmia Sikiöaikainen elinympäristö näyttää määräävän paljon aikuisiän terveyttä, etenkin sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin.