Jama: Lievä ylipaino ei lisää kuolleisuutta
Jama-lehdessä (The Journal of the American Medical Association) eilen julkaistussa meta-analyysissä havaittiin, että kuolleisuusriski kasvaa vasta silloin, kun painoindeksi (BMI) on 35 tai suurempi. Matalimmillaan kuolleisuus on niiden ihmisten parissa, joiden BMI on 25?30.
Hoitamisen houkutus
Mediassa kuullaan usein kiihkeitä hoitovaatimuksia. Veronmaksajat peräävät heille kuuluvia kalliita lääkkeitä. Siitä ei puhuta paljoa, kuinka paljon rahaa ja voimia hukataan turhiin hoitoihin. Hukattu raha on pois yhteisestä pussista ja niiltä potilailta, joille olisi ollut tarjolla tehokasta hoitoa.
Sukuelinherpes ja raskaus
Neonataaliherpes on sukuelinherpeksen vaikein komplikaatio. Virus tarttuu synnytyksen aikana lapseen suorassa kontaktissa äidin emätineritteisiin. Useimmiten äiti ei ole tiennyt oireettomasta herpestartunnastaan. Neonataaliherpekseen liittyy suuri kuolleisuus- ja vammautumisvaara.
Lukihäiriön biologinen tausta
Lukihäiriö (dysleksia) on selvästi tavallisin oppimishäiriöistä. Geenikartoitusmenetelmin on tunnistettu jo useita dysleksian alttiusgeenejä. Internetistä ladattava suomalainen Ekapeli on uraauurtava väline sekä dysleksian toteamiseen, kuntoutukseen että tutkimukseen.
Uusi Käypä hoito -suositus: Suurin osa ylävatsavaivoista voidaan todeta oireiden perusteella
Vatsa oireilee kaikilla joskus ja toistuvat ylävatsavaivat ovat yleisiä. Tuoreessa Käypä hoito -suosituksessa käsitellään punnitun tutkimusnäytön perusteella pitkäaikaisten tai toistuvien ylävatsavaivojen mahdollisia syitä, niiden toteamiseksi tarvittavia tutkimuksia ja suositeltavia hoitoja. Suurin osa ylävatsavaivoista voidaan todeta oireiden perusteella ilman mahantähystystä.
Vanhemmuus ja pienten lasten unihäiriöt
Käyttäytymisterapeuttisista hoidoista ns. positiivisten rutiinien menetelmän on arveltu sopivan kaikkien nukahtamisvaikeuksien ja katkonaisen yöunen hoitoon. Positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen ?kouluttaminen? vuorovaikutuksen torjumisella, koska nukahtaminen edellyttää tyytyväistä ja rauhallista mieltä.