987 osumaa
Tulosten perusteella sosiaalisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti hyvän lapsuuden eläneiden sepelvaltimoissa on nelikymppisenä vähemmän kalkkeumia kuin vähemmän hyvissä oloissa kasvaneiden.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jokainen tunnin lisäys päivittäisessä fyysisessä aktiivisuudessa pienensi noin 20 prosenttia riskiä menehtyä seitsenvuotisen seurannan aikana.
Keski-ikäisten kuolleisuus sepelvaltimotautiin on pienentynyt yli 80 prosenttia.
Korkea aamuverenpaine liittyy suurentuneeseen sepelvaltimotaudin ja aivoverenkiertohäiriöiden riskiin, tuore japanilaistutkimus osoittaa.
Voisiko yöllisiin verenpainemuutoksiin vaikuttamalla ? esim. ottamalla verenpainelääkkeen ennen nukahtamista ? ehkäistä sairastumisia?
Tulokset antavat aiheen hoitaa ahdistuneisuushäiriötä potevien sydänriskitekijöitä entistä paremmin
Hallitus julkisti viime viikolla esitysluonnoksen, jolla kiellettäisiin tupakointi yksityisautoissa, kun kyydissä on lapsia.
Havainto on tervetullut, sillä lääkitysten noudattaminen on monille vaikeaa.
Havainto on huolestuttava, sillä lapsuuden lihavuus ja verenpaineongelmat voivat jatkua aikuisikään ja altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille.
Tärkeimmät liitännäissairaudet ja niiden riskit olivat sydämen vajaatoiminta, aivohalvaus, rytmihäiriöt, iskeeminen sydänsairaus, tyypin 2 diabetes, verenpainetauti sekä masennus.
Metabolista oireyhtymää potevat saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan sairastua muita herkemmin dementiaa lievempään muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymään.
Oikeanlainen ruokavalio ja varsinkin vähäsuolainen ruoka voivat olla lääkkeiden veroinen hoito verenpainetautiin, tuore tutkimus vahvistaa.
Siitepölyä ei ole totuttu pitämään sydänriskinä, mutta monet muut ilman epäpuhtaudet on yhdistetty sydänoireisiin.
Riski suurenee noin 40 prosenttia jokaista viiden painoindeksiyksikön lisäystä kohden.
Leena Mallat pohtii parantaisiko dopingina käytetty meldonium myös sydänsairaudesta kärsivän suoritusta.
Tulokset kuvastavat hyvin alkoholin kahtalaisia vaikutuksia terveyteen.
Kun tutkijat yhdistivät uniapnea- ja asentotestien tulokset, he havaitsivat asennon vakaana pitämisen olleen sitä vaikeampaa mitä enemmän unenaikaisia hengityskatkoksia potilaalla oli.
Nykyinen terveydenhuolto ei pysty vastaamaan kroonisten sairauksien toistuvaan ja jatkuvaan hoidon ja hoivan tarpeeseen, ilmenee tänään julkaistusta selvityksestä.
Korvausten määrä kasvoi edellisvuodesta 71 milj. euroa eli 5,5 %.
Hyvässä fyysisessä kunnossa olevien kuolleisuus oli seurannan aikana vähäisempää kuin huonokuntoisten.
Onko mokameeting tuttu asia? Monelle ei, vaikka kannattaisi olla.
Tanskalaisten tutkimus vahvistaa näyttöä ravintokuitujen ja täysjyväviljan terveellisyydestä.
Ei ole herkkua olla harvinaissairas. Yleensä diagnoosia saa odottaa vuosia ja vuosikymmeniä, kirjoittaa Outi Elo, joka sairastaa sekä kolmoishermosärkyä että Ehlers-Danlosin oireyhtymää.
Tutkijat uskovat kognitiivisten testien valaisevan myös laajemmin potilaiden terveydentilaa ja riskiä menehtyä kroonisiin sairauksiin.
Aamiaisen väliin jättävät näyttäisivät sairastuvan aivoverenkierron häiriöihin muita todennäköisemmin.
Riskiä ei havaita edes kolesterolin haitoille geneettisesti alttiilla, tuore suomalaistutkimus osoittaa.
Masennuslääkitysten sijaan synnynnäisten sydänvikojen todennäköisyyttä kasvattivat äidin lihavuus, korkeampi ikä, diabetes ja päihdeongelmat.
Intensiivisempi hoito ehkäisee sydänoireita paremmin eikä aiheuta enempää vakavia haittavaikutuksia kuin maltillisempi hoito.
Ruotsalaistutkijoiden havainto vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia ja viittaa siihen, että hampaiden hoitaminen voi ehkäistä sydänoireita.