495 osumaa
Tuoreen tutkimuksen mukaan jokainen tunnin lisäys päivittäisessä fyysisessä aktiivisuudessa pienensi noin 20 prosenttia riskiä menehtyä seitsenvuotisen seurannan aikana.
Keski-ikäisten kuolleisuus sepelvaltimotautiin on pienentynyt yli 80 prosenttia.
Korkea aamuverenpaine liittyy suurentuneeseen sepelvaltimotaudin ja aivoverenkiertohäiriöiden riskiin, tuore japanilaistutkimus osoittaa.
Voisiko yöllisiin verenpainemuutoksiin vaikuttamalla ? esim. ottamalla verenpainelääkkeen ennen nukahtamista ? ehkäistä sairastumisia?
Jos nainen on terve ja hyväkuntoinen, synnytys 50 ikävuoden jälkeen ei enää ole niin mahdoton ajatus kuin vielä vuosikymmen sitten.
Havainto on tervetullut, sillä lääkitysten noudattaminen on monille vaikeaa.
Havainto on huolestuttava, sillä lapsuuden lihavuus ja verenpaineongelmat voivat jatkua aikuisikään ja altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille.
Metabolista oireyhtymää potevat saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan sairastua muita herkemmin dementiaa lievempään muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymään.
Oikeanlainen ruokavalio ja varsinkin vähäsuolainen ruoka voivat olla lääkkeiden veroinen hoito verenpainetautiin, tuore tutkimus vahvistaa.
Ruokatottumusten vähitellen muuttuessa ja jodioimattoman suolan korvatessa jodioidun on riittämätön jodinsaanti päässyt hiipimään takaisin.
Riski suurenee noin 40 prosenttia jokaista viiden painoindeksiyksikön lisäystä kohden.
Tulokset kuvastavat hyvin alkoholin kahtalaisia vaikutuksia terveyteen.
Tutkijat arvioivat, että havaitusta 80 prosentin kuolleisuusvähennyksestä noin kaksi kolmannesta selittyy tupakoinnin vähentymisellä sekä verenpaineen laskulla ja kolesterolitasojen pienenemisellä.
Toimet verenpainetaudin ehkäisemiseksi kannattaisi aloittaa jo aikuisuuden kynnyksellä.
Intensiivisempi hoito ehkäisee sydänoireita paremmin eikä aiheuta enempää vakavia haittavaikutuksia kuin maltillisempi hoito.
Lääkärillä oli paperinen käsipyyhe, johon hän yritti kuulakärkikynällä kirjoittaa tietoja, kertaa Satu Salonen sairaalakokemuksiaan.
Tupakan verotusta on jatkuvasti korotettu, mutta alkoholin suhteen monet muutokset ovat olleet päinvastaisia, kirjoittaa tutkimusprofessori Tiina Laatikainen.
Lääketieteen harjoittamisen kritiikin uusi aalto nousee lääketieteen sisältä ja koskee ylidiagnostiikkaa.
Herkästi stressaantuvat saattavat sairastua verenpainetautiin todennäköisemmin kuin stressiä paremmin sietävät.
Aikuistyypin diabetes näyttäisi kehittyvän herkemmin naisille, jotka kärsivät uniongelmista.
Laajan tanskalaistutkimuksen mukaan kielteinen uutisointi vaikutti merkittävästi statiinihoidon keskeyttämiseen ja hoidon keskeyttäminen puolestaan lisäsi sydänkuolemia.
Eräiden uusien diabeteslääkkeiden on havaittu lisäävän hieman sydäntapahtumien vaaraa. Sen sijaan uusin tulokas, empagliflotsiini, vähensi merkittävästi sydäntapahtumien ja erityisesti sydänkuoleman vaaraa.
Tutkimuksissa on todettu, että probiootit auttavat tietyissä sairauksissa. Mutta mikä on niiden vaikutus suunterveyteen?
Säännöllisesti hedelmiä syövät säästyvät verenpainetaudilta muita todennäköisemmin, tuore tutkimus osoittaa.
Energiajuomien käytön on arveltu olevan yhteydessä suurentuneeseen sydäntapahtumien vaaraan.
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan olennaista on mm. alentaa verenpainetta ja välttää tupakointia ja ylipainoa.
Pitkittyneen kylmän sään aikana ja sen jälkeen kokonaiskuolleisuus kasvoi noin 10 %.
Yhdysvaltalaisten tulokset vahvistavat näyttöä liikenteen päästöjen ja hengitysilman pienhiukkasten haitallisuudesta lasten terveydelle.
Ilmansaasteet voivat nostaa verenpainetta ja pahentaa metabolista oireyhtymää potevien insuliiniresistenssiä, jos saastepitoisuudet nousevat hyvin suuriksi.
Tutkijoiden havainnot vahvistavat käsitystä kahvin turvallisuudesta ja terveellisyydestä.