D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisaikuisilla
D-vitamiinin puutosta on kolmanneksella suomalaisista aikuisista, osoittaa vuonna 2007 toteutettu väestötutkimus. D-vitamiinitasot olivat merkitsevästi yhteydessä ikään, fyysiseen aktiivisuuteen ja D-vitamiinia sisältävien vitamiinilisien käyttöön.
Lukihäiriön biologinen tausta
Lukihäiriö (dysleksia) on selvästi tavallisin oppimishäiriöistä. Geenikartoitusmenetelmin on tunnistettu jo useita dysleksian alttiusgeenejä. Internetistä ladattava suomalainen Ekapeli on uraauurtava väline sekä dysleksian toteamiseen, kuntoutukseen että tutkimukseen.
Uusi Käypä hoito -suositus: Suurin osa ylävatsavaivoista voidaan todeta oireiden perusteella
Vatsa oireilee kaikilla joskus ja toistuvat ylävatsavaivat ovat yleisiä. Tuoreessa Käypä hoito -suosituksessa käsitellään punnitun tutkimusnäytön perusteella pitkäaikaisten tai toistuvien ylävatsavaivojen mahdollisia syitä, niiden toteamiseksi tarvittavia tutkimuksia ja suositeltavia hoitoja. Suurin osa ylävatsavaivoista voidaan todeta oireiden perusteella ilman mahantähystystä.
Vanhemmuus ja pienten lasten unihäiriöt
Käyttäytymisterapeuttisista hoidoista ns. positiivisten rutiinien menetelmän on arveltu sopivan kaikkien nukahtamisvaikeuksien ja katkonaisen yöunen hoitoon. Positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen ?kouluttaminen? vuorovaikutuksen torjumisella, koska nukahtaminen edellyttää tyytyväistä ja rauhallista mieltä.