1128 osumaa
Poikkeavaan päiväaikaiseen väsymykseen liittyvät ongelmat ovat yhä yleisempiä hoitoon hakeutumisen aiheita.
Rohkea oman polun seuraaminen saa parhaimmillaan aikaan tunteen siitä, miten ilma kantaa siipien alla.
Masentunut äiti tuntee itsensä arvottomaksi, kykenemättömäksi ja on kohtuuttoman huolissaan vauvastaan ja siitä, osaako hän hoitaa lastaan.
Sikiöaikainen elinympäristö näyttää määräävän paljon aikuisiän terveyttä, etenkin sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin.
Tavanomaisten, eli synteettisten kemiallisten ja biologisten lääkkeiden olennainen ero on, että biologisten lääkkeiden vaikutus kohdistuu solussa tarkasti tiettyyn elimistön rakenteeseen.
Potilaan leimaaminen turhaksi kyseenalaistaa paitsi käynnin syyn, myös oman sairastamisen ja sairauden kokemuksen, pahimmillaan koko olemassaolon.
Potilaan Lääkärilehden ?hyvä tyyppi? on Aamukorvan vapaaehtoistyöntekijä Maija.
Kättely on säilyttänyt paikkansa suomalaisessa tapakulttuurissa
Tietokantaan päivitetään vielä 230 lääkeainetta ensi keväänä. Kun päivityskierros valmistuu, tietokanta sisältää luokittelun ja suosituksen 500 lääkeaineen tai niiden yhdistelmien käytöstä iäkkäillä potilailla.
Tällä kertaa Potilaan Lääkärilehden "hyvä tyyppi" on alkoholismista toipunut Hannu Ylönen, joka toimii kokemusasiantuntijana ja Kokenet-palvelun kehitystyössä.
Oma aggressiivinen käyttäytyminen herättää monenlaisia tunnetiloja, kuten syyllisyyttä ja häpeää.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että samurait olivat oikeassa ? tietoisuusterapiasta on hyötyä taisteluun valmistauduttaessa ja siitä toivuttaessa.
Valmistautuminen ebolavirusinfektioon ei ole hysterian lietsomista, vaan toimivan mallin luomista kaiken varalta, muistuttaa lääkäri Jari Vainio.
Säännöllinen liikunta ja laihduttaminen ovat lonkkanivelrikon hoidon perusta.
Läheisen menettäminen on raskas kokemus, jonka useimmat ihmiset elämässään joutuvat käymään läpi. Suru on luonnollinen reaktio menetykseen, eikä siitä toipumista voi nopeuttaa. Suru vaatii oman aikansa.
Kasvojeni tunnosta vastaava Trigeminus-hermo ei siedä kylmää, ei sadetta ei tuulta...
Syöpäkipulinja palvelee potilaita, heidän läheisiään ja terveydenhuoltohenkilöstöä.
Poikkeuksellisia menestyjiä yhdistää pyrkimys toistuvaan päivärutiiniin ja keskeytyksettömään työjaksoon.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön määrittävät piirteet ovat mielialaoireet ja jaksoittaisuus. Usein sairastumista edeltää stressaava tapahtuma. Jatkuva ärtyneisyys ei ennusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamista.
Vuoden päihdehoitajaksi on valittu Kristiina Hietamies Vantaalta. Hän sai tunnustuksen ennen kaikkea työstään liikaa pelaavien lasten ja nuorten hyväksi.
Ensin pitää hahmottaa oma mielensä, mitä se on, mistä se koostuu ja miten sitä voi kehittää ja käyttää ihmissuhteissa ja oman elämänsä hallinnassa, joskus tukalissakin tilanteissa.
Perheterapia käsittää useita eri terapiamenetelmiä.
Japanissa ajatellaan, että jos giriä ei noudateta, yhteiskunta sortuu.
Koululääkärin ja -terveydenhoitajan hyvässä kumppanuudessa yhdistyvät lääketieteellinen näkemys ja tarkka tuntuma oppilaiden arkeen.
Mitä ihmettä kestävyysvajeen paikkauslistalla tekee aikuisten suun terveydenhuoltopalvelujen karsinta? kysyy Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Anja Eerola.
Lääkäriliitto on jättänyt 13. lokakuuta lausunnon koskien soten järjestämislain luonnosta. Tavoitteista ollaan samaa mieltä, mutta keinoista ei.
Kun 7–8 tunnin yöunta pidettiin vertailuarvona, sekä lyhyt yöuni että hyvin pitkä yöuni keski-iässä olivat yhteydessä heikentyneeseen kognitioon.
Satunnaistettuihin tutkimuksiin perustuva näyttö hyödyistä vertailtuna lumehoitoon tai elintapojen korjauksiin on puutteellinen.
Kuolevan ihmisen tunnistaminen ja kohtaaminen. Siinä alue, jolla terveydenhuoltomme voisi pystyä parempaankin. Aihetta pohtineet lääkärit painottavat, että kuolevan hyvällä hoidolla tuetaan myös läheisten elämän jatkoa.
Minkälaisia rokotteita haluaisit valtion ostavan veroeuroillasi? Olisitko valmis maksamaan laatuerosta kahden rokotteen välillä? Ja miten laadun määrittelisit ja mittaisit?