1422 osumaa
Suomessa tulehduksellisia suolistosairauksien esiintyvyys ja ilmaantuvuus ovatkin väkilukuun suhteutettuna korkeimpia maailmassa.
Tutkimuksen havainnot perustuvat yli 75 000 vastasyntyneen ja heidän äitiensä tietoihin, jotka kerättiin kahdestatoista eri Euroopan maasta.
Alkoholin ongelmakäyttö jää vielä usein tunnistamatta ja hoitamatta.
Kyseessä on neurologin, anatomin ja filosofin yhteisen intohimon ilmentymä, jota on kypsytelty neljännesvuosisata.
Tapaamiset ovat avoimia kaikille autismin kirjon henkilöille, aikaisempaa kokemusta runoudesta tai kirjoittamisesta ei tarvita.
Fimea on ottanut kantaa biosimilaarien vaihdon tehoon ja turvallisuuteen.
Tulosten mukaan psykoosilääkkeiden, masennuslääkkeiden ja bentsodiatsepiinien käyttö oli yhteydessä lisääntyneisiin itsetuhoisiin ajatuksiin, itsemurhayrityksiin ja itsemurhiin.
Tutkijan mukaan ilmiö johtaa myös hyvä- ja huono-osaisuuden kasautumiseen perheissä ja kasvattaa sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta perheiden välillä.
Vauvakuume on universaali tunne, joka voi ilmetä niin naisilla kuin miehilläkin.
Tutkimuksessa selvitettiin ensipsykoosiin liittyviä immunologisia eli vastustuskykyyn liittyviä muutoksia tutkittavilta otetuista verinäytteistä.
Borrelioosi on hoitamattomana krooninen, mutta nykytiedon perusteella tauti on hyvin hoidettavissa 2–4 viikon pituisella antibioottihoidolla.
Vuorotellen vanhempiensa luona asuvat eivät tulosten perusteella oireile sen enempää kuin nuoret, jotka asuvat vain toisen vanhempansa luona tai pääasiassa vain yhden vanhemman luona.
Tutkimuksessa verrattiin muiden infektioiden aiheuttamaa kuolleisuutta tuhkarokkotapausten määrään, ennen ja jälkeen rokotusten.
Asperger-diagnoosin saatuani sain selityksen sille, miksi olen aina kokenut olevani ulkopuolinen, kirjoittaa 22-vuotias kuvataiteita ja kiinan kieltä opiskeleva Tiia-Maria Tuominen.
Bakteerin käyttöön perustuva mittausmenetelmä pystyy luotettavasti tunnistamaan rakennusten kosteus- ja homevaurioiden toksisuuden.
Lihakseni protestoivat minulle jatkuvasti, rutisevat ylitöistä, työoloista, väittävät olevansa 24/7/365 töissä.
Kaupunkisivilisaatio on lisännyt puhtautta, terveyttä ja elinvuosia ja helpottanut elämää, mutta se on tuonut myös uudenlaiset sairaudet.
Aivokasvaimen oireet voivat joskus mennä myös tavallisempien vaivojen piikkiin. Ensimmäisinä oireina voi esiintyä käytöksen muutosta, väsymistä, aloitekyvyttömyyttä ja hidastumista.
Suurimmat terveyshyödyt saadaan sydäntautiriskin ja sydänkuolleisuuden vähenemisestä, mutta myös aivohalvauksen riski pienenee merkittävästi.
Ryhmähoito oli tuloksellinen unettomuuden hoitomenetelmä sekä päivätyötä että epäsäännöllisiä työaikoja tekeville työntekijöille. Tulokset säilyivät kahden vuoden seurannassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek vastaa rokotusväitteisiin.
Sellaisilla statiinien käyttäjillä, joilla ei ollut perifeeristä valtimotautia, tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia.
Miksi joitakin ihmisiä sattuu koko ajan, vaikka heistä ei löydy mitään vikaa? Mitä tällaisista oireista pitäisi ajatella?
10 vuotta sitten Hannu Ilmolahti, ei uskaltanut edes ajatella kuntosalille menemistä.
Turnaukseen osallistuneita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä paikalliseen terveyskeskukseen, mikäli heillä ilmenee vatsataudin oireita.
Muniessaan kana ei pyri tuottamaan erinomaista ihmisravintoa, vaan sen tarkoituksena on uuden elämän, kananpojan, synnyttäminen. Tämän vuoksi kananmuna sisältää monia biologisesti aktiivisia komponentteja.
Juoruilutilanteet lienevät kaikille tuttuja: kommentoidaan ihan vähän ilkeästi, tiuskitaan, syytetään, jätetään sanomatta, tuhahdellaan, tehdään valituksia, huomautellaan, puhutaan selän takana.
Hollantilaistutkimuksen mukaan korkean koulutus- ja tulotason ja tupakoinnin lopettamisen välillä on yhteys ja tuo yhteys on myös vahvistunut vuosien varrella.
Rakkautta, intohimoa, mutta myös ystävyyttä, kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja sitoutumista. Näitä vaatii kestävä parisuhde.
"Tutkimustulos tukee kuitenkin THL:n suositusta: immuunipuutteiset, riskiryhmiin sairautensa takia kuuluvat ja 65-vuotiaat on syytä rokottaa pneumokokkia vastaan konjugaattirokotteella."