317 osumaa
Lasten luunmurtumat ovat yleisiä, mutta on epäselvää, miksi osa lapsista saa murtumia ikätovereitaan useammin.
Riski oli suurin pikkukeskosilla.
Riskiryhmille järjestettävä lapsuusiän masennuksen ennaltaehkäisevä seulonta ja testaus on perusteltua, tutkija sanoo.
Hyvälaatuinen ravinto ja proteiinin saanti yhteydessä kehon rasvattoman massan määrään.
HUS lopetti maaliskuussa lapsettomuushoidot väliaikaisesti koronavirusepidemian vuoksi.
Suojavaikutusta ei saatu vuoden ikään mennessä.
Haittavaikutukset syntyviin lapsiin olivat pienemmät kuin on luultu.
Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 1 067 ADHD-diagnoosin saanutta lasta.
Monet aikaisemmat tutkimukset ovat voineet olla vinoutuneita.
Riski on suurentunut etenkin jos äiti käytti lääkettä ensimmäisen tai toisen raskauskolmanneksen aikana.
Mielikuvat itsestä riittävän hyvänä äitinä voivat puuttua.
Kuukautisten poisjäänti voi olla merkki endokrinologisista ongelmista tai estrogeenin puutteesta.
Neljännekselle naisista, joilla oli todettu useampi poikkeava arvo raskaudenaikaisessa sokerirasituskokeessa, puhkesi tyypin 2 diabetes.
Vanhemmille tulisi järjestää kaikki mahdollinen tuki kuormittavien stressitekijöiden vähentämiseksi, sanoo apulaisprofessori Riikka Korja.
Raskausajan masennusta arvioidaan olevan jopa joka seitsemännellä odottavalla äidillä.
Nuoruuden syövästä toipuneet naiset saavat lapsia vähemmän kuin muu väestö.
Naisen riittävä foolihappotaso raskauden alussa on tärkeä epämuodostumien ehkäisyn kannalta.
Kaarina Ekman-Laine on elänyt endometrioosin aiheuttamien kovien kipujen kanssa parikymmentä vuotta. Vaikka häneltä poistettiin kohtu ja munasarjat, tauti on levinnyt.
Yhä useampi tavallinen kuntoilija turvautuu aineisiin parantaakseen suoritustaan. Häpeä ja kirjavat oireet vaikeuttavat käyttäjien tunnistamista.
Riskitekijöinä korostuivat raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat, erityisesti raskauspahoinvointi ja kivulias synnytys.
Perätarjontasynnytysten rutiininomaista hoitoa keisarileikkauksella ei voida suositella, arvioidaan Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa.
Suuren suonen valtimonkovettumatauti lisäsi uuden aivoinfarktin riskiä.
Käyttökohteita ovat hyvänlaatuiset ja pahanlaatuiset kasvaimet ja tyvitumakehäiriöt sekä ihonalaiskudokseen kohdistuvat toimenpiteet.
Raskaana tupakoivien määrä ei ole Suomessa laskenut samaa tahtia kuin muissa Pohjoismaissa.
Koululaisten allergiaruokavaliot voidaan vähentää alle puoleen, selviää tutkimuksesta.
Äidin synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus vaikuttaa poikiin ja tyttöihin eri tavoin, selviää väitöstutkimuksesta.
Tupakoinnin epigeneettiset muutokset säilyvät läpi elämän, osoittaa laaja tutkimus.
Lihavuus vaikeuttaa hedelmöittymistä ja lisää raskauskomplikaatioita. Liikunta voi auttaa.
Harvinaisten kromosomimuutosten ja yksittäisten geenimuutosten tutkimisesta tarvitaan lisää kokemusta.
Häiriön tärkein riskitekijä on ylipaino.