1820 osumaa
Juhani Knuutin mukaan dieettien kehittäjät menestyvät, koska terveyteen liittyviä virheellisiä väitteitä on niin runsaasti, ettei kukaan jaksa tai ehdi oikaista niitä kaikkia.
Muina esikouluiän astmariskiin vaikuttavina tekijöinä ilmeni imeväisiän atooppinen ihottuma ja äidin astmadiagnoosi, jotka lisäsivät astmariskiä noin kolminkertaiseksi.
Genomitutkimukset tulevat muuttamaan käsityksiä sairastumisriskistä ja samalla ne muuttavat hoitoa aiempaa henkilökohtaisempaan suuntaan.
Leikkauksen jälkeinen krooninen kipu on yleinen ja huonosti tunnistettu ongelma.
Tutkijat summaavat, että lyhytaikaisen kortikosteroidihoidon avulla keuhkokuumepotilaiden elintoiminnot vakiintuivat nopeammin kuin ilman sitä.
Turistiripulin hoitaminen antibiooteilla voi edistää lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien leviämistä.
Koepalan otto ihosta on helppo ja yksinkertainen perusterveydenhuollossa toteutettava toimenpide.
Neurologian erikoislääkäri Mika Koskisen mukaan noin 10 prosenttia sairastaneista saa moniammatillista kuntoutusta, mutta kaikista sairastaneista kuntoutusta tarvitsi ja siitä hyötyisi 40–50 prosenttia.
Kirjailija, kuvataitelija Hannu Väisänen kysyy, miksi olisi kutsuttava sitä sairauden muusaa joka juoksuttaa kynää, ja jonka pariin kirjan ystävät niin mieluusti hakeutuvat unohtaakseen omat pienet haavansa?
Sähköinen resepti alkaa olla jo arkipäivää Suomessa. Sähköiset potilastiedot tekevät kovaa vauhtia tuloaan. Mitä minä niistä hyödyn? Kuka pääsee tietoihini käsiksi?
Sydäninfarktiin viittaavien oireiden nopea tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on avainasemassa sukupuolesta riippumatta.
Komplisoitumaton akuutti divertikuliitti on tavallisin paksusuolen umpipussitaudin (divertikuloosin) aiheuttama sairaus.
Tutkimus osoitti, että itsetuhoinen ajattelu alkaa jo psykoosin riskioireiden alkaessa, siis paljon ennen varsinaista psykoosisairautta.
Unettomuus on yleinen vaiva, jota ei pitäisi hoitaa ensisijaisesti lääkkeillä. Lääkehoito voi pahentaa unettomuutta entisestään.
Haartmanin sairaalan ylilääkäri Laura Pikkarainen ei kannata erillisiä geriatrisia päivystyspisteitä, sillä kaikki päivystyspisteet tulevat olemaan geriatrisia 10–20 vuoden kuluessa.
"Kun vaimo on saateltu yöpuulle, mies juo lääkevellin ja asettuu vaimon viereen, kiittää 70 aviovuodesta. Yhteisestä elämästä."
Kuntoutus pelastaa elämää, koska sen tarkoitus on löytää iloa ja mielekästä tekemistä sairauden tai vamman asettamissa rajoissa.
Lääkäri saa kertoa tietoa potilaan asioista, jos potilas antaa luvan. Lupa tarvitaan aina.
Parempien menetelmien soveltaminen kiireiseen sairaalarutiiniin edellyttää, että informaatio ymmärretään hoidon tärkeäksi osaksi.
Sairastamisen ytimessä on ihminen, jolla on sairaus.
Kuvittelin, että väittelemisen rinnalla ahmimisen ja oksentamisen lopettaminen olisi lastenleikkiä. Näin ei kuitenkaan ollut.
Uniapnea ja sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten kansansairauksia, joilla on yhteisiä riskitekijöitä kuten ylipaino. Hoitamattomana nämä kaksi sairautta pahentavat toisiaan.
Ihan heti ei tee mieli viettää taas viittä ja puolta tuntia paikallisessa tervarissa, jotta näen väsyneen lääkärin 10 minuutin ajan.
Coloradon yliopistosairaalan päivystyksessä viikoittain hoidetuista 2 000 potilaasta 1?2 tulee kannabismyrkytyksen vuoksi.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira aloittaa antibiooteille vastustuskykyisen ESBL-bakteerin kartoittamisen vähittäismyynnissä olevasta naudan- ja sianlihasta vuonna 2015.
Uuden päivystysasetuksen mukaan perusterveydenhuollon päivystysyksiköt sekä sairaalat, joissa on alle 1 000 synnytystä vuodessa, tarvitsevat ministeriön myöntämän poikkeusluvan.
Nyt etsitään vastausta kysymyksiin, onko näillä bakteereilla ehkä jokin taudilta suojaava vaikutus vai heijastaako löydös vain sitä, että tautiin liittyy suoliston toimintahäiriöitä.
TAYS sai laatupalkinnon tunnustuksena potilashotellimallin luomisesta synnyttäneen perheen hoidossa.
Tiina Nurminen, 27, sairastaa harvinaista sidekudossairautta Marfanin syndroomaa. Hän on perinyt sairauden äidiltään ja kertoo, miten sairaus on vaikuttanut äiti-tytär-suhteeseen ja elämänvalintoihin.
Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että naisilla ja miehillä eri asiat vaikuttavat elämänlaatuun.