2357 osumaa
Tampereen yliopisto koordinoi VAX-TRUST-hanketta, joka toteutetaan Suomen lisäksi Belgiassa, Puolassa, T?ekissä, Italiassa, Portugalissa ja Iso-Britanniassa.
ASA-hoidon aloittaminen oireettomille henkilöille vaatii kokonaisharkintaa.
Tietoa eri koronarokotteiden tehosta Etelä-Afrikan varianttia vastaan tarvitaan lisää.
Oulun yliopiston kehittämä itsehoitotyökalu auttaa MS-potilaita säätelemään energiaansa.
Eurooppalaisessa tutkimuksessa selvitettiin ravintolisän vaikuttavuutta prodromaalisessa Alzheimerin taudissa.
Koulukiusaamiseen puuttumisen mallit tähtäävät sen lopettamiseen, mutta uhrien ja kiusaajien hoitomallit puuttuvat.
Uupumusta tai aivosumua ei voi mitata, mutta potilailta löytyy kuvantamistutkimuksissa myös elinvaurioita.
Eniten tapauksia oli sairaanhoitajilla ja lähihoitajilla.
Ruumiinavauksessa löytyy usein pitkälle edennyt sydänsairaus.
rTMS-laitteita on kaikissa yliopistosairaaloissa ja monissa keskussairaaloissa.
Lihavan ihmisen aineenvaihduntasairauksien riskin voi määrittää yksinkertaisesti selvittämällä elintavat.
Lapsuusiän fyysinen kunto on tärkeä tulevaisuuden terveyttä ja liikunta-aktiivisuutta ennustava tekijä.
Suositus julkaistiin Pohjolan Lääkäripäivien tiedotustilaisuudessa.
Rikkaat maat vievät suurimman osan koronarokotteista.
Naltreksonin ja bupropionin yhdistelmä saattaa vähentää maksan rasvoittumista.
Malli tunnisti hoitoa vaativan keskivaikean tai vaikean uniapnean 96 prosentin tarkkuudella.
Alzheimerin tautia sairastavien hoitotulokset kiireettömissä sepelvaltimotoimenpiteissä ovat kuitenkin samankaltaiset kuin muilla.
Aikaisempia suosituksia kevyempi antitromboottinen lääkitys riittää jatkohoidossa suurelle osalla potilaista.
Korkeampi painoindeksi, alentunut insuliiniherkkyys ja matala-asteinen tulehdus olivat yhteydessä neuroinflammaatioon aivoalueilla, jonne amyloidia kertyy ensimmäiseksi Alzheimerin taudissa.
Koronatestien määrä selittää kuolleisuuslukuja. – Suomi on testannut yllättävän vähän, tutkimusprofessori Markku Peltonen sanoo.
HUS:ssa on ollut toistakymmentä koronapositiivista lasta sairaalahoidossa.
Joka toinen potilas kuolee kolmen vuoden kuluessa diagnoosista.
Vaihtuvien kausirokotteiden korvaajaksi haetaankin universaalia, yleispätevää influenssarokotetta.
Suoliston bakteerit ja hiivat voisivat tulevaisuudessa sopia hyvin mittariksi, kun arvioidaan kannattaako hoitoa aloittaa.
Tarve lähteä lapsen sairauden vuoksi lääkäriin saattaa nyt olla aiempaa vähäisempi vanhempien etätöiden vuoksi.
Tutkimuksessa verrattiin kolmea uuden polven androgeenireseptorin salpaajaa.
Pieni imeväinen on altis infektioille, ja oireet ovat usein vaikeasti tulkittavia.
Crohnin taudin syyn on edelleen tuntematon.
Oikeastaan on jo saavutus terveyshyödyn näkökulmasta erottaa sairauden oireet elämisen oireista.
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.