1054 osumaa
Tutkimuksessa osallistujien työt luokiteltiin stressaaviksi tai vähän stressaaviksi sen perusteella, miten vaativia heidän työtehtävänsä olivat ja miten paljon he pystyivät vaikuttamaan työhönsä.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, ja varsinkin miehillä pitkä avioliitto tai parisuhde ennustaa pitempää ja terveempää elämää.
Kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ehkäise aivoinfarkteja, mutta voi sen sijaan altistaa aivoverenvuodoille.
Tyydyttyneiden rasvojen eli ns. kovien rasvojen vähentäminen pienentää sydänriskejä, mutta vaikutus voi hyvinkin riippua siitä, mitä niiden sijasta alkaa syödä.
Suuren osan päivästä istuen tai löhöillen viettävät saattavat olla suurentuneessa sydänoireiden vaarassa, vaikka he harrastaisivat liikuntaa säännöllisesti, kertoo Circulation-lehdessä julkaistu tutkimus.
Tutkijalautakuntatyö paljastaa jatkuvasti tapauksia, joissa sairas henkilö on aiheuttanut onnettomuuden ? eikä hän aina ole ainoa uhri.
Yhteys havaittiin riippumatta naisten sosiaalisesta ja ekonomisesta asemasta, tupakoinnista ja useista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä.
Aleksis Kiven kirjeet paljastavat miehen, joka tuskaili paljon, mutta jonka mielenterveys oli luultua vakaampi.
Euroopassa vain noin yksi viidestä sydänpysähdyspotilaasta saa maallikkoelvytystä.
Rokotteisiin liitetty suojavaikutus on samaa tasoa kuin kolesterolilääkkeiden tai verenpainelääkkeiden, joten influenssarokotteilla voisi olla suuri merkitys sydänoireiden ehkäisyssä.
Mitä nopeampaa nikotiinin poistuminen on, sitä enemmän tupakkaa yleensä kuluu ja sitä vaikeampi siitä on myös päästä eroon.
Tulokset osoittivat, että 5?16-vuotiaiden lasten rokottaminen olisi kustannustehokasta ja vähentäisi lasten tartuntojen lisäksi tehokkaasti myös muun väestön sairastumisia.
Syöpähoitojen ei todettu aiheuttaneen muutoksia aistien tai sydämen toiminnoissa tai lapsen yleisessä kehityksessä varhaislapsuudessa.
Etsin heikon itsekurini lisäksi muitakin syyllisiä.
Tutkimuksissa oli verrattu jatkuvaa ja jaksoittaista hormonaalista hoitoa.
Yhden illan runsas alkoholin käyttö ei vielä nosta GT-arvoa, mutta jatkuvampi alkoholin nauttiminen näkyy arvojen nousuna.
Lääkäri ei saa todistaa ajokykyisyyttä, jollei hän ole selvillä tutkittavan terveydentilasta. Tarvittaessa potilaan sairaushistoriasta on hankittava tietoa muista hoitopaikoista.
Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä aiemmissa tutkimuksissa omaishoitajien on osoitettu muun muassa sairastuvan sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin.
Suomalaisista 4 000 saa vuosittain TIA-kohtauksen.
Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että nyt havaitut yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan kalasta.
Aivoinfarktin ja TIA:n hoito on yhtä kiireellistä ja vaatii samoja päivystysluonteisia tutkimuksia ja varhaista estohoitoa, olipa oire mennyt ohi tai ei.
Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää mm. diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.
Sydän Akatemian tavoitteena on saada lisää tietoa muun muassa rytmihäiriöistä, sepelvaltimotaudista ja sydämen vajaatoiminnasta ja näiden tehokkaammasta hoidosta.
ASAT-arvo on otettu pois useiden terveyskeskusten laboratoriovalikoimasta.
Kaiken kaikkiaan kananmunat näyttäisivät olevan valtaosalle vaaratonta ravintoa.
Tupakoivien riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on 37 prosenttia suurempi kuin savuttomien.
Tutkimukseen osallistuneille lähetettiin riskitekijöitä koskevia automatisoituja tekstiviestejä.
Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat laajaan tutkimuskatsaukseen, jossa yhdistettiin laadukkaiden diabeteksen ehkäisyä selvittäneiden tutkimusten aineistoja.
Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas voi vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen.
Tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä raskauden aikaisen ravitsemuksen ja sen puutteiden vaikutuksesta aikuisiän terveyteen.